The Long Dark

Kirjoittanut: Livegamers

27.09.2017

Muutaman vuoden Steamin ”Early Access” -pelinä ollut The Long Dark on viimein julkaistu, saaden samalla myös konsoliversiot. Pelin piti alunperin saapua kauppoihin jo viime vuoden puolella, mutta kehittäjä Hinterland halusi tuoda pelaajille muutakin kuin hiekkalaatikkomaisen selviytymispelin, ja päättivät lisätä mukaan myös tarinamuodon. Oliko se tarpeellista, vai olisiko peli kelvannut myös pelkkänä selviytymissimulaationa ilman sen suurempaa juonta?

Kun Kanada pysähtyi

Pelin tarina, jota kutsutaan nimellä Wintermute, on viidestä episodista koostuva paketti. Julkaisun yhteydessä jaksoja on kaksi, loput julkaistaan myöhemmin. Jokainen episodi tarjoaa muutaman tunnin verran pelattavaa, riippuen toki pelaajan taidoista, tuurista, sekä ajankäytöstä.

Tarinassa ohjataan Will Mackenzietä, kanadalaista pienkonelentäjää, joka lähtee lennättämään ex-vaimoaan, Astridia, vuoristossa sijaitsevaan kylään. Kylässä tarvitaan tohtoria ja Astrid on ainoa, joka voi asiassa auttaa näin kiireellisellä aikataululla. Lennon aikana heidät yllättää suuri geomagneettinen myrsky, joka sammuttaa koneen moottorin ja kärventää kaikki sähkölaitteet. Kone rysähtää vuoristoon ja Will menettää tajuntansa. Herätessään hän huomaa Astridin olevan poissa ja tajuaa itse olevansa yksin pimeässä kylmässä vuoristossa. Kaukana horisontissa kuitenkin näkyy pieni kylä, josta hän lähtee hakemaan apua.


Wintermute toimii pelin tarinan lisäksi myös sen tutoriaalina, vaikkakin hyvin huonona sellaisena. Heti aluksi peli opettaa kuinka kerätään puita, sytytetään nuotio, keitetään vettä ja ommellaan vaatteita. Kun yö saapuu, täytyy nukkua ja kerätä voimia, jotta aamulla voi suunnata täysin voimin kohti mahdollista pelastusta, siispä peli opettaa tekemään makuupussin.

Yksi metsästäjä, kaksi syöjää

Matkalla kylään maasta kerätään marjoja, sieniä ja polttopuita, majoista ja taloista etsitään suklaapatukoita, juomia ja muuta selviytymisrompetta. Kun kylään päästään, täysin sama touhu jatkuu, paitsi että reppua voi tyhjentää välillä kaappeihin ja laatikoihin. Samalla kun Will suorittaa erilaisia tehtäviä kylässä, hänen tulee myös huolehtia itsestään. Tarinan suurin ongelma onkin tässä. Käytännössä se on tismalleen samaa touhua, kuin hiekkalaatikkomoodissakin, mutta tietyin rajoituksin, tehden touhusta erittäin turhauttavaa ja pitkäveteistä. Koska itsestään huolehtiminen Kanadan kylmyydessä on muutenkin vaikeaa, ei se ainakaan helpotu jos pitää hoivata myös muita ihmisiä.. Ruokaa pitää kerätä ilman minkäänlaista aseistusta, polttopuita joutuu kantamaan klapivarastoon hehtaarikaupalla ja välillä pitäisi lähteä kauemmaskin etsimään uusia varusteita ja tarvikkeita, jotta tehtävissä voisi edetä helpommin. Aamulla herätään varhain liikkeelle kaatamaan puita ja metsästämään rusakoita, illalla palataan takaisin lepäämään. Samaa hommaa jatketaan viikon verran, kunnes päästään hieman etenemään pelialueelta toiselle. Kylän sokeasta mummostakaan ei ole kuin haittaa, sillä hän ei halua luovuttaa kivääriään tuntemattomille. Peli mainostaa itseään lauseella ”Kuinka pitkälle olet valmis menemään selvitäksesi?”, mutta Will ei ainakaan omaa (ja myös mummon) selviytymistä varten voi varastaa mummon kivääriä, tai jättää tätä kuolemaan yksin kylmyyteen.

Tärkeänä mainitsemisen arvoisena seikkana nukkuminen toimii pelissä paitsi voimia palauttavana toimintona, myös tallennuspisteenä. Pelissä ei ole manuaalitallennusta tai erillisiä tallennuspaikkoja, vaan peli tallentaa itsensä samaan tallennuspaikkaan Willin nukkuessa tai astuessa sisään johonkin rakennukseen. Mikäli Will kuolee, peli päättyy ja palaa edelliselle automaattitallennuspisteelle. Tästä tuli myös minulle pelaamisen päättävä ongelma. Peli nimittäin tallentaa myös välivideoiden jälkeen, muttei kuitenkaan kerro asiasta. Muutaman tunnin pelaamisen jälkeen nyrjäytin nilkkani ja söin pilaantunutta ruokaa. Vatsa kipeänä olin kinkkaamassa takaisin kylään, jotta voisin syödä lääkkeitä, sitoa nilkkani ja levätä. Matkalla poikkesin kuitenkin uteliaisuuttani eräässä tehtäväkohteessa, jossa jouduin katsomaan välivideota jonka loputtua peli tallensi itsensä. Videon päätyttyä ehdin elää kolme sekuntia, kunnes susilauma hyökkäsi kimppuuni ja tappoi minut. Koska peli lataa itsensä aina edelliselle tallennuspisteelle, tuli minun pelistäni ikuinen susilaumojen buffettikierre. Pelissä eteneminen on erittäin hidasta, joten jätin koko homman kesken ja siirryin hiekkalaatikkomaiseen selviytymismuotoon. Eipä tuo tarina niin kiinnostava ollut muutenkaan.

Mies luontoa vastaan

Hiekkalaatikkomuoto, nimeltään ”Survival”, on huomattavasti paremmin toteutettu kuin väkinäinen ja huonosti kerrottu Wintermute. Pelaaja valitsee ensin hahmonsa ja sen jälkeen paikan, josta haluaa seikkailunsa aloittaa. Erilaisilla aloituspaikoilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, sillä joistain löytyy helpommin puita ja eläimiä, muttei lainkaan kirvestä tai sahaa. Toisesta paikasta sen sijaan saa heti paremmat vaatteet, mutta klapeja joutuu etsimäänkin jo muita kauempaa. Alueilta pääsee kyllä etenemään seuraavallekin, joten samassa paikassa ei tarvitse värjötellä. Jossain vaiheessa se on totta kai myös pakollista, sillä viimeistään kun resurssit loppuvat, alkaa kaipaamaan jo vaihtelua rutiineihin, sekä maisemiin.


Kuten Wintermutessakin, myös Survivalissa pelaajan täytyy pitää kokoajan huolta saatavista kaloreista (eli staminasta), vedestä, unesta, sekä lämmöstä. Mikäli kesken puidenhakkuun tai kalastuksen energiavarastot tyhjenevät, selviytyjältä lähtee taju ja hän jäätyy hengiltä. Totta kai se on realistista, mutta The Long Darkissa myös toteutettu kehnosti. Kalorimäärä on nimittäin erittäin vähäinen ja se kuluu nopeasti. Mikäli selviytyjä syö esimerkiksi kokonaisen peuran, saa siitä arviolta 7000 kilokaloria, jolla elää pari päivää riippuen miten aikansa käyttää. Mutta koska esimerkiksi puiden ja kuormalavojen pilkkominen kuluttaa kaloreita suurella vauhdilla, joutuu jo seuraavana aamuna metsästämään uuden peuran jääkaappiin. Peli menee hyvin nopeasti ikuiseksi puiden ja ruoan keräämiseksi, sillä yhdessä vuorokaudessa pystyy tekemään käytännössä vain yhden asian, kunnes nälkä ja väsymys alkavat sumentaa näköä, eikä hahmo jaksa enää kantaa reppuaan. Onkin suuri harmi, ettei pelissä ole moninpeliä. Kahdestaan selviytyminen olisi huomattavasti miellyttävämpää, sillä pelaajat voisivat jakaa keskenään erilaisia aktiviteetteja. Ymmärrän, että pelissä on tarkoituksena selviytyä mahdollisimman pitkään, mutta energiankulutusta ja erilaisia tarpeita voisi hieman hioa realistisemmaksi.

Kuin Suomen kesä

Edellä mainittuja seikkoja lukuun ottamatta selviytyminen Kanadan erämaassa on kuitenkin muuten toteutettu erittäin hyvin. Pelaaja voi repiä talojen verhoja ja petivaatteita, ommella niistä uusia varusteita tai korjata vanhoja. Lunta joutuu sulattamaan ja keittämään nesteytystä varten, sillä pelkkä lumen syöminen voi aiheuttaa pahan oksennustaudin tai ripulin. Autojen hansikaslokeroista voi löytyä suklaapatukoita, hylätyiltä bensa-asemilta kahvia, purkkiruokaa tai vaikka kirves. Mikäli vartiotornin luota löytää jäätyneen metsänvartijan kivääri kourassa ja ammuksia taskussa, on tuuri suuresti puolella. Itse tosin löysin eräässä pelissäni vain kiväärin, enkä lainkaan ammuksia. Patruunapesässä oli yksi luoti, mutta kun koitin puolustaa sillä itseäni karhua vastaan, jäikin luoti johonkin jumiin eikä ase lauennut. Karhu tajusi tilaisuutensa tulleen, repi vaatteeni ja ihoni rikki, jättäen minut henkihieveriin keskelle lumihankea. Kun lähdin ryömimään verisenä ja väsyneenä kohti kotia, löysinkin itseni susilauman keskeltä ja päädyin suoraan pääateriaksi. Eipä muuta kuin ”Load Game” takaisin aamuun ja uusi yritys.

Vaikka Kanadan kylmyydessä selviytyminen onkin välillä hankalaa ja itseään toistavaa, on se ainakin kaunista. Lumimyrskyn sattuessa paikalle näkyvyys on vain muutaman metrin ja öisin taivaalla loistavat värikkäät revontulet. Pelissä on käytetty hyvin vähän musiikkia, sillä suurin osa pelin loistavasta äänimaailmasta koostuu nimenomaan luonnonäänistä. Tuuli tuivertaa lähes jatkuvasti, korppilauma huutaa lähistöllä sijaitsevan peuranruhon ympärillä ja kaukana ulvoo susi. Erämaan karu kylmyys tuntuu kotisohvalle asti, vaikka me Pohjolan pelaajat saammekin kokea saman jo parin kuukauden päästä. Toisella puolella maapalloa asuvalle pelaajalle The Long Dark antaa varmasti eksoottisemmat maisemat ja karumman selviytymiskokemuksen, meille suomalaisille tämä on kuin lähtisi helmikuussa kauppaan.