The Witcher 3: Wild Hunt

Kirjoittanut: Livegamers

29.06.2015

”Rivian Geralt käyskentelee läpi Pohjoisten kuningaskuntien löytääkseen suojattinsa Cirin ennen Wid Hunt -armeijaa, joka myös etsii Ciriä saadakseen haltuunsa hänen voimansa”Kovin vaatimattomalta kuulostaa kiteytettynä The Witcher 3: Wild Hunt -pelin juonikuvio. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, kuin miltä kuulostaa ja odotettavissa onkin pelaamisen arvoinen seikkailu.

Päivä 1

Ensivaikutelma pelistä on yhdellä sanalla kuvattuna massiivinen. Pienen pää menee helposti pyörälle, kun yrittää tajuta, kuinka paljon koluttavaa riittää. Alun karttavilkaisun jälkeen tajuaakin, että kerralla näkee vain osan yhdestä alueesta, jolloin alkaa heikompaa hirvittämään. Pelattavaa ja koluttavaa siis riittää avoimessa maailmassa. Heti alusta pelaajalle tulee selväksi, että kädessä on nyt muutakin kuin parin tunnin hupi.

Ison alueen lisäksi rimaa pelaamiseen nostavat Noiturin valikot. Valikkohelvetistä ei kannata puhua, mutta paljon tulee aikaa vietettyä selaten tavarasäkkiä ja tutkien tavaroita ja varusteita. Isompaa satulalaukkua onneksi saa hankittua, niin tila ei lopu heti kättelyssä.

Geraltin varusteisiin kannattaa kiinnittää huomiota. Varusteet kun kuluvat käytössä, ja kukapa haluaisi tylsällä miekalla käydä ison monsterin kimppuun. Asusteilla saa itselleen parempaa suojaa, ja käytössä on kaksi eri miekkaa – toinen lihaa ja toinen henkiolentoja vastaan. Hopeamiekkaa tarvitaan pelin olentoja vastaan, mutta kyllä tavallisellakin miekalla riittää toimintaa. Onneksi ennen toimintaa oikea miekka hakeutuu käteen, toki itsekin voi miekan esille ottaa sekä laittaa huotraan. Alun jälkeen saa käyttöön myös jalkajousta muistuttavan pitkänmatkan aseen ja oppii kokkaamaan kranaatteja.

Miekkojen ja muiden käsinkosketeltavien aseiden lisäksi peruskalustoon kuuluvat taiat. Mikään velho Noituri ei ole, mutta muutama perustaika sentään löytyy arsenaalista. Esineitä, lähinnä ovia, saa rikki sekä vihollisia horjumaan ja taitojen kehittyessä kaatumaankin Aard-taialla. Igni saa aikaan kuumat paikat ja sytyttää kynttilät ja soihdut. Heikentääpä kyky myös vihollisen suojuksia pelkän vahingon lisäksi. Henkiolentoja saa vangittua, tai ainakin hidastettua, Yrdenin avulla – kyky, josta on suurta hyötyä varsinkin tiettyjen vihollisten kanssa.Fyysistä kilpeä ei Geraltilla ole, mutta Quen-merkki saa aikaan suojan, joka tiukoissa paikoissa voi antaa juuri sen verran hengähdysaikaa, ettei kuolo ehdi korjaamaan. Tarinaan saa lisää keskusteluvaihtoehtoja vahvistamalla Axii-kykyä. Keskusteluvaihtoehtojen määrän lisäämisen lisäksi taian avulla voi vaikuttaa olentoihin, saapa sillä jopa omaa hevostakin rauhoitettua. Taiat eivät siis ole vain kosmetiikkaa, vaan niiden avulla saa tarinaa kuljetettua eteenpäin mielekkäämmin.


Kulkemista avoimessa maailmassa voi suorittaa kävellen tai juosten, mutta nopeimmin matka taittuu tuntemattomiin kohteisiin oman hevosen avulla. Roach-hevonen tuleekin tutuksi laukatessa kohti auringonlaskua – tai siis seuraavaa kohdetta. Välillä kieltämättä tunnelma muistuttaa Red Dead Redemptionin preerialla ratsastusta, ja nyt tarkoitan hyvällä tavalla. Maisemat kun ovat katsomisen arvoisia, jopa joskus niin, että se kohdalle osuva susilauma hieman ärsyttää, kun ”tulivat siihen häiritsemään fiilistelyä”.

Päivä 2

Kun paikkoja avautuu, niin siirtymään pääsee jatkossa pikaisesti sijaintien välillä. Ihan joka paikasta ei matkustamaan pääse, vaan pitää olla pikasiirtymiskohdan, yleensä tienviitan kohdalla. Myös alueiden välillä siirtyminen tapahtuu samaisten paikkojen avulla, ellei kyseessä ole tarinatehtävän suorittama siirtymä. Avatut siirtymäpaikat näkyvät karttanäkymässä, kuten myös paljon muuta. Perusnäkymässä oleva pikkukartta on toki kätevä, mutta alue, joka siinä näkyy ei kovin isoa seutua kata. Kysymysmerkit kartassa merkkaavat kohteita, joihin voi liittyä uusi sivutehtävä tai jotain muuta mielenkiintoista. Karttaa tuleekin selattua varsinkin alussa, kun hakee niitä tason kohotuksia, ettei ihan jokainen ohikulkija saisi hengiltä. Kysymysmerkkikohtia kannattaa siis hyödyntää, jos saadut tehtävät ovat liian korkealla tasolla. Myös ne kylissä olevat ilmoitustaulut kannattaa käydä lukemassa uusien tehtävien toivossa.

Varsinkin alussa peli voi vaikuttaa tuskaiselta, ja tuntua siltä, että parempaa varustetta tai tasonnousua ei tunnu tulevan, vaikka kuinka yrittää. Pelissä on neljä vaikeustasoa, joita pääsee muuttamaan pelin aikana. Jos Noituri-pelit eivät ole aikaisemmin tuttuja, ja haluaa päästä sisään maailmaan, kannattaa aloittaa alemmilta vaikeustasoilta ja nostaa tasoa tarpeen mukaan taitojen kehittyessä korkeammalle. Turha hakata päätä seinään, alemmilla tasoillakin riittää kyllä toimintaa, ja sormet menevät ristiin ohjaimella. Alkuun ainakin itselleni tuli muutama näppäinhäiriö erittäin ikävään kohtaan. Tärkeimmät ohjainkomennot kuitenkin syöpyvät selkärankaan nopeasti, ja toiminta ruudulla noudattaa sormien liikettä.

Taistelua tapahtuu niin aseilla kuin nyrkeilläkin. Yhteistä kaikelle tappeluun liittyvälle on taito osata väistää. Duke Nukem -meiningillä kun takuuvarmasti matka tässä leikissä loppuu jossain vaiheessa kesken. Paras siis kaivaa purkat esille taskunpohjalta ja totutella taktisempaan lähestymistyyliin, niin henkikin säästyy helpommin. Joskus paras taistelutaktiikka on perääntyä ja odottaa oikeaa hetkeä. Kannattaa muistaa, että asearsenaalista löytyy myös pitkänmatkan aseita, jotka, varsinkin kehitettynä, antavat hengähdystauon lähitaistelusta. Kranaattejakaan ei kannata aliarvioida.

Taistelut kuuluvat Noituri-maailmaan, mutta vielä tärkeämpi osa peliä ovat sen tarina ja keskustelut. Keskusteluihin saa lisää syvyyttä aikaisemmin mainitulla Axii-taialla, toki ilman senkin tuomia vaihtoehtoja valinnanvaraa riittää. Lisää jännitystä tarinatuokioihin tulee, kun kello alkaa tikittää ja valinta on tehtävä nopeasti. Välillä jopa toivoisi hieman enemmän aikaa päättää, mutta suurimmaksi osaksi valinta on selvä. Riippuen tietenkin mihin suuntaan päähahmoa vie. Pelissä kun on mahdollisuus tehdä valintoja hyvän ja pahan väliltä. Lisää väriä tuovat satunnaiset keskustelut pelin NPC-hahmojen kanssa. Kyllä väkisin nousi hymy huulille, kun kevytkenkäinen nainen, Trumpet, ohi kulkiessa ilmoittaa että ”I’m a Material Girl”. Liian kiirettä siis ei kannata kulkiessaan pitää, yllätyksiä on odotettavissa joka puolella.

Kun niitä tasoja alkaa karttua ja maagisia paikkoja löytyy, alkaa pelissä vaihe, jossa pääsee avaamaan kykypuuta. Pienen pähkäilyn uudelle pelisarjan pelaajalle sekin aiheuttaa. Avattavaa kun riittää ja miettimään joutuu, mihin pisteitä laittaa. Lisää syvyyttä hommaan tuovat vielä mutageenit, joilla saa samanvärisiin kykyihin lisää potkua. Lisää tasoja, lisää paikkoja kykypuussa. Kykypuu on jaettu useampaan osaan, ja joka osassa on paikka mutageenille. Kannattaa siis jo alusta käyttää hieman aikaa järkeilläkseen, mihin kykyihin haluaa panostaa.

28 Päivää myöhemmin

Peli ei tosiaan päästä aloittelijaa helpolla. Paljon on opeteltavaa ja selviteltävää. Haastetta ei kuitenkaan pidä pelätä: peli itsessään neuvoo hyvin eteenpäin, ja jos homma vain tuntuu menevän liian vaikeaksi, eikä vaikeustason tiputuskaan tuo helpotusta tuskaan, apuja löytyy onneksi aktiiviselta nettiyhteisöltä. Hyvänä esimerkkinä voisi nostaa vaikka pelissä pelattavan korttipelin, Qwentin, jonka saloihin voi tutustua foorumimme oppaan avulla. Muihinkin mieltä askarruttaviin asioihin löytyy apua tarjoava ketju.

Pikaista pelinläpäisyä odottavalle The Witcher 3: Wild Hunt ei sovi. Yhden tehtävän suorittamiseen voi mennä enemmän aikaa kuin joidenkin kokonaisten pelien läpipelaamiseen. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että neljä tuntia on huomaamatta mennyt nauliintuneena ruudun edessä eläytyen pelin tapahtumiin. Täydellistä peliä ei olekaan, ja ongelmia löytyy tästäkin. Videopalveluista löytyy liikkuvaa kuvaa pelissä olevista ongelmista; niin isoa oviaukkoa ei tunnu olevankaan, että pääsisi kerralla läpi, päähahmon liikkuminen tahmaa ja hevonen löytyy puun latvasta. Pahimpiin ongelmiin, kuten vaikeasti luettavaan tekstiin on kuitenkin saatu korjauksia CD Projekt Red -pelitalon kautta.

Ongelmat eivät kuitenkaan ole niin isoja, että itse pelattavuus olisi niistä kärsinyt. Suurin osa vastaantulevista ongelmista ei aiheuta olankohautusta suurempaa reaktioita. Tekemistä ja katsottavaa riittää, ja maailmaan pääsee sisälle, vaikka aikaisemmat Noiturit olisivat jääneet väliin. Jos vain rohkenee antaa, imaisee peli sisäänsä niin täydellisesti, että ulkomaailman murheet unohtuvat siksi aikaa, kun etsii Ciriä, tekee jotain sivutehtävää tai vain samoilee ja ihailee maisemia.