WipEout Omega Collection

Kirjoittanut: Livegamers

05.09.2017

Onko kalifornialainen surfrock-yhtye The Surfaris tuttu? Eikö? No ei hätää, sillä onneksi silloisen Psygnosiksn työntekijät olivat kuulleet kyseisen yhtyeen tuotannosta. Varsinkin yhtyeen hitistä ”Wipe Out”. Pubi-illassa porukka päätyi tuohon nimeen, eikä tuo ollut ainoa erikoisuus Wipeoutin syntytarinassa. Peli kun oli esillä beta-vaiheessa elokuvassa Hakkerit (Hackers) ja se osui Sonyn silmiin sitä kautta. Lähes siitä paikassa, ja niillä meriiteillä Sony osti Psygnosis-pelitalon ja niin sai alkunsa Sony Studio Liverpool. Useampaa yhteensattumaa siis tarvittiin, jotta maailma pääsi nauttimaan futuristisesta ajopelistä.
Näin siis vuonna 1995, ja monen pelin kautta saapui nyt pelattavaksi Wipeout: Omega Collection. Kokoelmaan kuuluu pelit Wipeout HD ja sen laajennus Fury, sekä Wipeout 2048. Wipeout HD koostui taas pelien Wipeout Pure ja Wipeout Pulse osista. Melko hyvä katsaus siis Wipeout-peleihin.

Mikä sitten on Wipeout? Ensimmäinen peli loi perussäännöt koko pelisarjalle, eli lujaa kulkevat leijualukset ajavat kilpaa rajatuilla kiemuraisilla radoilla ja sama konsepti on säilynyt läpi koko pelisarjan. Hyvin yksinkertainen resepti, mutta mitä muuta sitä sitten oikeastaan tarvitaankaan hyvään ja viihdyttävään pakettiin? Nenä kiinni 12”-tuuman putkinäyttöön ja hanat kaakkoon, niin on tullut useampi pelirupeama aikoinaan vietettyä. Näytön tuumakoot ovat kasvaneet ja pelin tarkkuudet ovat seuranneet perässä, mutta miten on käynyt itse pelitunnelman ja pelattavuuden kanssa uudessa kokoelmassa?

Bensaa suonissa

Jos ei silloin reilu kaksikymmentä vuotta sitten saanut sitä piikkipaikkaa läheskään aina pidettyä, niin vuodet eivät ainakaan ole lisänneet reaktiokykyä. Vauhtia piisaa varmasti jokaisen makuun, myös niille todellisille petroolipäille, joiden synapsit liikkuvat vielä ilman ikääntymisen tuomaa plakkia. Onneksi me hitaammat reaktiokyvyt omaavat voidaan valita kolmesta vaikeustasosta, mutta saa sitä helpommallakin tasolla tehdä töitä, joten vaikeustasoa säätämällä löytää jokainen mieleistään vastusta.

Ohjaaminen on periaatteessa helppoa, kaasunappula pohjaan ja tatilla käännetään ajoneuvon nokkaa oikeaan suuntaan. Kun vauhti kiihtyy ja mutkat jyrkkenee, avustetaan käännöksissä siivekkeillä tehokkaampaa kääntymiseen, tämä siis onnistuu oikealla ja vasemmalla liipaisimella. Ilman siivekkeiden käyttöä tulee radan reunat liian tutuksi ja viimeinen sija kisassa on enemmän kuin varma, joten ohjaamista kannattaa harjoitella, jotta tatti ja liipaisinyhdistelmät tulevat suoraan selkärangasta ja mutkat menevät heittämällä.

Sujuvaan pelaamiseen ei riitä häikäisevä sorminäppäryys ja käsi-silmä-koordinaatio, vaan tarvitaan myös paikallistuntemusta. Ratoja todella riittää kahlattavaksi läpi ja tuntuu, että jokainen uusi rata on edellistä kimurantimpi ja vaikeampi oppia. Useimmiten reittejä on enemmän kuin yksi millä kierros läpäistään, joten jo yhdenkin radan hallintaan saa upotettua useampia kisoja.

Kun alkaa tulla sinuksi ohjaamisen ja ratojen kanssa, etenemisen kautta aukeaa uusia aluksia, joiden ominaisuudet vaihtelevat, mikä tietenkin muuttaa ajotyylia ja reittivalintoja. Sama rata mikä meni heittämällä toisella aluksella, ei enää sujukaan samoilla askelmerkeillä kun alla on toinen leijualus. Ei aluksien ominaisuudet kuitenkaan niin paljoa vaihtele, kyse on lähinnä millainen jakosuhde on nopeuden, käsiteltävyyden, kestävyyden ja työntövoiman suhteen. Toki jossain vaiheessa ei tule enää palattua alkupuolen alusten rattiin, kun Fury-laajennus on saatu auki.

Kestävyys on hyödyllinen ominaisuus, varsinkin kun pelaaminen ei ole pelkkää laitojen väistelyä ja lujaa eteenpäin pääsemistä, sillä suurimmassa osassa kenttiä lisäpulmaa aiheuttaa erilaiset aseet. Toki oikein käytettynä niistä pääsee itsekin hyötymään, mutta juuri ennen maaliviivaa saatu osuma kirvoittaa muutaman ärräpään. Onneksi kyse ei ole sentään mistään Super Mario Kartista. Kyllä Wipeoutissakin riittää ohjuksia ja miinoja kiusaksi asti, mutta tarkkaavaisella pelillä ne yleensä on väistettävissä.

Teuvo, maanteiden kuningas

Värikylläinen maailma ja sujuva ruudunrullaus tekee pelaamisesta miellyttävää, maisemat vilistää ohi aina vain kiihtyvällä nopeudella, olettaen tietenkin että pysytään radalla. Ajopelissä ei tärkeimpiä ominaisuuksia ole ulkonäkö, vaan pelin toimivuus sekä ohjaimen ja ihmisen välinen saumaton toiminta. Totuus kuitenkin on, että pieni silmänilo ei peliä pahenna, päinvastoin. Vaikka osa radoista on nähty aikaisemmin vain PlayStation Vitalla, niin mitään pikselimössöä ei tarvitse odottaa. Onhan peli mahdollista pelata 4K-tarkkuudella jos välineet siihen löytyy.

Maisemat on kunnossa, mutta Wipeout-pelit tunnetaan erityisesti musiikista. Ensimmäisestä osasta lähtien musiikilla on ollut suuri vaikutus peliin. Jo alusta musiikkiraidalle otettiin teknomusiikin huippuja ja musiikin tasosta on pidetty kiinni sarjan edetessä vaihtelevalla menestyksellä. Makuasioista ei sovi kiistellä, joillekin raita sopii, ja niille kelle ei, niin keskittymiseltä ei kuitenkaan kauheasti ehdi musiikkiin kiinnittää huomioita. Äänimaailma ei ole muutenkaan liian röyhkeä, jotta se veisi itse pelaamiselta huomion pois.

Yksin ei tarvitse pelata jos ei halua, pelissä on mukana niin jaetun ruudun kaksinpeli, kuin verkkopelikin. Jaetun ruudun peli ei ole mikään co-op, vaan kilpailullinen moninpeli jossa sijoitukset merkitsee. Moninpeli on helposti julmaa kyytiä ensikertalaiselle, joten taitoja kannattaa hioa yksinpelissä ja kun ajaminen on lihasmuistissa, voi sukeltaa moninpelin iloihin. Pidä kuitenkin varasi; jos huonosti käy ja tipahtaa viimeiselle sijalle jääden jälkeen joukosta, kärkeen nouseminen vaatii pienen ihmeen.

Niille, joille Wipeout tuli tutuksi jo 90-luvulla, luvassa on roppakaupalla nostalgiaa ja vähän ihmettelyäkin minne ne refleksit on kadonneet. Tuoreemmille pelisarjan ystäville luvassa on ihan kelpo paketti kertausta ja aivan uusille Wipeout-kuskeille tiedossa on huima matka leijualusten kiehtovaan maailmaan. Kuuluit sitten mihin tahansa noista ryhmistä, Wipeout: Omega Collectionilla on paikka jokaisen PlayStation 4 omistajan pelikirjastossa jo ihan sen pelihistoriallisen merkityksen vuoksi.