XCOM: Enemy Unknown

Kirjoittanut: Livegamers

19.10.2012

Joskus pelimaailma osaa vielä yllättää, nimenomaan positiivisesti. Alunperin vuonna 1994 PC:lle ja Amigalle julkaistu UFO: Enemy Unknown on niitä harvinaisia pelejä, joita pelataan vieläkin iästä riippumatta, ja nimen tuominen esiin saa varmasti veteraanipelaajien korvat hörölle. UFO on niitä pelejä, joista on nähty päiväunia vuosia uuden version toivossa tähän päivään asti. UFOn ainutlaatuinen tunnelma ja aidon uhan tunne oli jotain sellaista, mihin valtaosa nykypeleistä ei ole päässyt lähellekään. UFO: Enemy Unknown saa jo pelkästään nimenä aikuiset ihmiset nostalgiatippojen säestyksellä hymyilemään läpi kyynelten, pyyhkien silmäkulmiaan häpeilemättä. Kauan siihen meni, ja nyt 18 vuoden tauon jälkeen on aika pyyhkiä räkä poskilta ja turauttaa nenä, sillä maailma tarvitsee jälleen pelastusta muukalaisuhan alla.

Sid Meier’s XCom UFO Defence Unknown

Muun muassa Civilization ja Pirates! -peleistä tuttu Firaxis Games otti varsin ison homman tehtäväkseen: luoda UFO: Enemy Unknownista tuore näkemys nykypelisukupolvelle ilman, että esikuvan vahvuudet kärsivät millään tavalla. Kunnianhimoisella asenteella Firaxis lähti kehittämään peliä alkuvuodesta 2008, ja samalla pelin nimi pysyi periaatteessa ennallaan 1995 julkaistusta PSOne -versiosta. XCOM: Enemy Unknown oli saanut uuden alun. Alunperin XCOM oli tekijöiden mukaan varsin suora käännös UFOsta, mikä olisi varmasti riittänyt monelle. Tyytyväisiä lopputulokseen ei ilmeisesti oltu, ja peli kävi läpi useita muutoksia kehityksensä aikana, unohtamatta silti esikuvaansa. Firaxis piti sen verran huolta pelin tekemisestä, että jokaisen pelintekijän vaadittiin pelaavan alkuperäinen peli läpi ennen kuin oli mitään asiaa XCOMin tekemiseen.

Uskollisuutta alkuperäiseen huokuu myös muiltakin osin, sillä pelin musiikit ovat UFOsta tuttuja, nykypäivään päivitettyjä ja uudelleen sovitettuja kappaleita. Vahva 90-luvun henki on XCOMissa läsnä musiikillisesti, ja itselle tuli vahvoja fiiliksiä muuan pelistä Deus Ex ajoittain. Se ei ole ihme, koska tekijälistaa katsoessa nimi Michael McCann vilahtaa listalla. Herran käsialaa on esimerkiksi Deus Ex: Human Revolutionin koko soundtrack, mikä oli taas uskollinen ensimmäiselle Deus Ex:lle. Firaxis ei siis ole lähtenyt löyhästi vain kääntämään alkuperäistä peliä uuteen uskoon päivitetyillä grafiikoilla ja pelattavuudella, vaan XCOMia lähdettiin todella tekemään suurella sydämellä ja aidolla rakkaudella. Peli ei ole vain suora käännös esikuvastaan, vaan uudelleen suunniteltu, esikuvalleen uskollinen tuore näkemys alkuperäisestä ideasta. Neljä ja puoli vuotta kului, kunnes XCOM: Enemy Unknown näki päivänvalon ja lopputulos on loistava. Räkä poskella on todettava: aika ei ole kullannut muistoja ja nyt koetaan uusia.

Execute the XCOM project

Peli saa alkunsa, kun mystinen kapseli syöksyy taivaalta keskelle kaupungin katua. Kapseli avautuu ja tuntematon aine alkaa valtaamaan katuja, ihmiset menevät paniikkiin ja kapseleita alkaa satamaan taivaalta. Muukalaisten tunkeutuminen maahan on alkanut. Kauaa ei kuitenkaan kerkeä nokka tuhisemaan, kun eri maiden valtuusto valitsee pelaajan maailman ensimmäisen ja viimeisen puolustuslinjan komentajaksi. Viesti on lyhyt ja ytimekäs: maapallon tulevaisuus on harteillasi, onnea. On tullut aika antaa vastalause tunkeutujille ja lähteä kitkemään yksi muukalainen kerrallaan palloltamme. Pelin parin kentän pituinen tutoriaali tekee kuitenkin selväksi, että kauniisti pyytämällä käteen ei jää muukalaisten kanssa kuin tyhjä arpa ja kourallinen omien ruumiita. Yksi sotilas selviää hengissä ja palaa tukikohtaan. Muutaman tapon ja selvityn tehtävän ansiosta sotilas saa ylennyksen, mikä avaa sotilaiden aselajista riippuen jokaiselle uusia ominaisuuksia. Kehitystä tapahtuu myös kestävyydessä, ammuntatarkkuudessa sekä tahdossa.

Kun tehtävän jälkeiset ylennykset ja tiedot on katsottu, avautuu eteen aluksi hieman hämmentävä näky: puoliksi leikattu maanalainen ja muurahaispesää muistuttava tukikohta avaa pelaajalle XCOMin strategista puolta tehtävien välissä. Tutoriaali pitää kuitenkin huolen ja kädestä tiukasti kiinni pari ensimmäistä kertaa tukikohdassa ja tutustuttaa juurta jaksain onnistuneesti kaikkeen, mitä tehtävien välissä voi ja suositellaan tekemään. Tukikohdan laajentaminen ja seuraavan siirron tekeminen on mielekästä puuhaa ja vaihtelua tehtäviin. Monipuolinen mutta yksinkertainen käyttöliittymä saa vierähtämään muutaman tovin, ja seuraavan tutkimuksen, laajennuksen, rakentamisen tai hävittäjien parannuksen kanssa tulee oltua harkitsevainen. Jokainen asia ei tapahdu hetkessä ja kaiken aikaansaamiseksi lasketaan aika päivissä, ja kaikki maksaa. Resursseja taas saa valtuustolta kerran kuussa rahana, eikä summa ole aluksi päätähuimaava. Kaikkea ei kuitenkaan rahalla pelissä saa, ja kaikkea pitäisi jatkuvasti kehittää ja tutkia potentiaaleja. Muukalaisaineita saa tehtävistä ammutuilta olioilta – kunhan heitä ei räjäytä taivaan tuuliin singolla. Joskus aluksista löytyy myös tietokoneita, generaattoreita sun muita asioita, joita pääsee tukikohdassa tutkimaan, mikäli ehjinä taisteluista selviävät. Jos kuitenkin tulee akuutti rahapula, voi muukalaisresursseja myydä harmaana taloutena. Joskus tehtävistä jää käteen vioittuneita asioita, mistä peli ilmoittaa selvästi. Kaikki vioittunut kannattaa myydä pois, koska tutkijat eivät tee niillä mitään ja raha on tietysti aina tervetullutta.

XCOMin taktista puolta koetaan taas tehtävissä. Aikaa nopeutetaan tukikohdassa ollessa, ja pyöreästi viikon välein jossain päin maailmaa ilmoitetaan paikannuksia muukalaisista. Paikalle lähetetään maksimissaan kuuden sotilaan ryhmä, jolla tilanne otetaan haltuun tehtävästä riippuen. Usein riittää, kun tyhjentää kentän ölleistä, mutta aina sekään ei riitä. Joskus valtuustolta saa erikoistehtävän, jossa pitää esimerkiksi VIP-henkilö saattaa turvallisesti omaan alukseen tai jossain päin maailmaa on pommi, joka pitää paikantaa paikan päällä ja purkaa kiireellä. Tehtävien vaihtelu on sujuvaa ja sopivaa. Myös muukalaisten tekoäly tekee taistelusta sopivan haastavaa, eikä samanlaista käyttäytymistä ole juurikaan havaittavissa. Tekoäly osaa myös perääntyä hakemaan kavereita apuun ja kiertää selustaan sopivan realistisella tavalla. Pelin edetessä alkaa tulemaan jo varsin kestäviä ja tappavia öllejä vastaan, joten harkittuja siirtoja pitää tehdä entistä enemmän. Haastetta pelissä riittää varmasti, ja jos Iron Man-moodi on päällä, ei peliä voi tehtävien aikana tallentaa. Ainoa tallennus on tehtävän alussa, ja missionin loppu pitää suorittaa tavalla tai toisella, meni syteen tai saveen.

Harkittua pitää olla myös valitsemansa sotilaat tehtäviin. Kokeneilla sotilailla on painoarvoa pelissä varsin paljon. Heidän kestävyytensä, tarkkuutensa ja tahtonsa ovat jo sitä luokkaa, ettei kuti tule punttiin aivan joka tilanteesta. Joskus tosin on kokeneimmankin soturin pakko luovuttaa tiukan tilanteen tullessa ja paniikki iskee päälle parin vuoron ajaksi. Paniikki on pelissä erinomainen ominaisuus. Tosin se voi joskus kolahtaa omaan nilkkaan. Paniikkisotilas on arvaamaton, eikä häntä voi ohjata sen aikana ollenkaan. Muutaman kerran tuli vastaan tilanne, että sotilas onnekseni ampui iholle yrittävän muukalaisen, josta meni juuri paniikkiin. Joskus tilanne ei ole aivan niin ruusuista, ja omat alkavat saada runtua paniikista. Tämä saa aikaan ajoittain varsin meheviä ketjureaktioita, ja hetki sitten hyvältä näyttänyt tilanne voi kääntyä muutaman vuoron aikana aivan päälaelleen. Sotilaistaan kannattaa pitää hyvä huoli, ja heihin jokaiseen kehittyy tietynlainen side ja tunne, vaikka ovatkin vain pikseleitä ruudulla. Hyvänä pidetty jantteri kyllä kiittää ja antaa avokäsin palkinnon tehtävissä eikä välttämättä ala hötkyilemään omien kustannuksella.

Vaikeusaste XCOMissa on loistava. Peli tarjoaa jokaiselle jotain eikä turhautuminen nosta päätään epäreiluuden kustannuksella. Firaxisille iso käsi siitä, ettei peliä olla lähdetty vaikeuttamaan epäinhimillisesti ja vaikeus skaalautuu pelin edetessä juuri sopivasti. Ajoittain peli esittelee jotain uutta, mikä saa pelaajan pähkäilemään seuraavaa siirtoa niin tehtävissä kuin tukikohdassakin. Edellinen kerta tukikohdassa tehdystä seuraavasta siirrosta voi olla toisarvoinen seuraavan tehtävän jälkeen, ja kaikki voi mennä uusiksi hetkessä, mikä on upea suoritus tekijöiltä. XCOM on yhtä arvaamaton kuin kivi, paperi, sakset -temppu. Vaikeustasot saavat myös addiktion nousemaan pelin parissa aivan uusiin sfääreihin. Nälkä kasvaa syödessä ja pelin kanssa menee monet tovit. Yli 20 tunnin kampanja, kun ei ole lineaarinen, ja riippuu täysin pelaajasta, kuinka nopeasti pelin haluaa läpäistä. Päätehtävät ovat periaatteessa asioita, joita löytyy tehtävistä. Asiaa tutkitaan tukikohdassa, ja kun se on valmis, lähdetään seuraavaksi tekemään sitä. Pelissä saa edetä kuitenkin omaan tahtiin ja kuukausituloja, parempia aseita sekä tukikohdan laajentamista saa aivan vapaasti harrastaa ilman kampanjan etenemistä ja tehdä normaaleja tehtäviä miten itse lystää.

Jälleenpeluuarvo XCOMissa on kuitenkin mitä mainioin. Jos pelin haluaa täysin saada kaluttua puhki, pitää se pelata viisi kertaa läpi, mikä tarkoittaa vähintään 100 tuntia XCOMia. Uudelleenpeluuta komppaa myös kenttien satunnaisuus. Peli luo joka kerta vähän erilaisemman kentän, joten käytännössä kahta samanlaista ei pitäisi tulla vastaan, vaikka jo ennestään käydyssä maassa tekisi uuden tehtävän. Pelin luvataan myös muokkaavan kenttiä aavistuksen kesken tehtävienkin, jos tallennuksen lataa uudestaan. Koolla kenttiä ei tosin ole pilattu, mutta tarpeeksi isoja ne silti ovat ja intensiivisyys on kohdillaan.

Panic attack!

Pitäisi pelistä kai keksiä jotain vääristyneitäkin asioita. Muutama tuli vastaan, mutta toistaiseksi niistä on selvitty pienellä puhisemisella. Isoin oli välillä paikalleen jumahtaneet muukalaiset. Testimielessä tuli muutamassa tehtävässä ladattua peli uudestaan kesken tehtävän, tietäen mitä nurkan takana on. Jo mainittu ennalta-arvaamaton tekoäly toimi joka kerta hieman eri tavalla, mutta pari kertaa myös oli pakko ladata tehtävä uusiksi, kun vastustajat yksinkertaisesti jumahtivat paikoilleen eikä viiden minuutin odottaminenkaan solmua avannut. Asia ei ole ongelma, jos tallennuksia voi tehdä ja ladata miten itse haluaa, mutta Iron man päällä on ikävää aloittaa hyvin mennyt taistelu alusta uusiksi, jos pari viimeistä muukalaista päättävät pysähtyä junnaamaan.

Pelin toinen puoli, moninpeli ei ole ehkä esimerkillinen millään muotoa. On ihan kiva, että mahdollisuus pelissä moiseen on, mutta iloa siitä ei ole pelin parissa juurikaan. Vai miltä kuulostaa 1 vs. 1 deathmatch, jossa aluksi annetaan tietty määrä pisteitä, joilla pitäisi oma kuuden soturin ryhmä koota. Mukavaa on se, että moninpelissä voi käyttää myös muukalaisia ihmissotilaiden kanssa, mutta ei siitäkään asiasta iloa paria iltaa pidemmäksi ole. Soppa olisi ollut astetta mielenkiintoisempi jos olisi ollut mahdollisuus edes 2 vs. 2 -pelailemiseen, tai vaikka otettu yksinpelin VIP- ja pommitehtäviä nettiin. Toivossa on tosin hyvä elää, että Firaxis lähtisi jossain vaiheessa DLC:tä peliin tuomaan, ja nimenomaan verkkopelipuolelle.

On ehkä typerää pistää aavistuksen negatiivisuuden piikkiin asiaa, joka on loistava ja monipuolinen, mutta nillitän siitä silti: Co-op. Peli olisi ehdottomasti ansainnut yhteistyötilan. Olisi vaikka sitten kumpikin pelaaja ohjannut kolmea ryhmän sotilasta ja tukikohtaa olisi yhdessä tuumin laajennettu, tai miksei vaikka olisi ollut kolmen pelaajan co-op. Jokaiselle kaksi sotilasta, muukalaisia hieman pahemmiksi tai enemmän taisteluihin niin avot. Kaikkea ei tosin voi aina saada, mutta toivossa on hyvä elää. En näe mitään syytä miksei yhteistyötila olisi peliin mahdollista päivittää jälkikäteen.

Valoisa tulevaisuus

XCOM: Enemy Unknown tuli itselle hieman puskista, joten se että Enemy Unknown yllätti, oli erittäin positiivinen asia. Peli on mitä mainioin, ja Firaxis näytti, että hyvin tehtynä vuoropohjaiset strategiapelit toimivat myös konsoleilla loistavasti. Se joka tekee asiasta paremman, on että PC- ja konsoliversiot ovat identtisiä, mutta kumpikaan ei ole laiska käännös toisesta. Toivon todella että XCOM: Enemy Unknown saa ansaitsemansa huomion konsoleilla ja peli myy, koska tätä minä ainakin haluan lisää. Jos jotain peliltä voisi toivoa, on muutama DLC ja ilmoitus alkuperäisen pelin jatko-osasta XCOM: Terror From the Deepistä sitten aikanaan.

Nyt kuitenkin keskityn nauttimaan tästä, enkä mieti mitä pelistä puuttuu, vaan mitä kokemuksia peli antaa. Vuoden strategiapeli on tässä ja nyt! XCOM: Enemy Unknown on peli, jota muistelen lämmöllä vielä 18 vuoden jälkeen tulevaisuudessa räkä poskella. Kiitos Firaxis!