Lisää lukemista
Artikkelit samalta kirjoittajalta
22.12.2015 Joulukalenterin 22. luukku: FlatOut
21.12.2015 Joulukalenterin 21. luukku: Unohdetut futispelien helmet
17.12.2015 Joulukalenterin 17. luukku: Need For Speed
16.12.2015 Joulukalenterin 16. luukku: Half-Life
15.12.2015 Joulukalenterin 15. luukku: Jak & Daxter
14.12.2015 Joulukalenterin 14. luukku: Crash Bandicoot
12.12.2015 Joulukalenterin 12. luukku: Portal
10.12.2015 Joulukalenterin 10. luukku: Tomb Raider
09.12.2015 Joulukalenterin 9. luukku: Sonic the Hedgehog
07.12.2015 Joulukalenterin 7. luukku: Burnout
03.12.2015 Joulukalenterin 3. luukku: Spyro
01.12.2015 Joulukalenterin 1. luukku: Hitman
15.11.2015 DigiExpo '15 suomalaiset indie-pelifirmat esittelyssä
09.11.2015 Suomalaisen pelialan opiskelupaikat esittelyssä
30.09.2015 Luksusohjaimia eliittipelureille
17.09.2015 NHL-historiikki, kolmas erä — EA Sports jyrää vastustajansa jäänrakoon
13.09.2015 NHL-historiikki, toinen erä — EA Sportsin kilpailijan nousu ja uho
10.09.2015 NHL-historiikki, ensimmäinen erä — kaaoksesta on nouseva yksi hallitsija
29.08.2015 Kolumni: Tuskanhuuto futuristiräiskinnän keskeltä

Lisää lukemista
Uusimmat artikkelit
21.02.2017 Tunnelmia Horizon Zero Dawnin esittelytilaisuudesta
16.02.2017 Call of Duty: Infinite Warfare Sabotage (DLC)
13.02.2017 Ennakkovilkaisussa Team 17 ja Playtonic Gamesin tuleva Yooka-Laylee -peli
30.01.2017 Arvostelu: SanDisk Extreme 500 Portable SSD
20.01.2017 Arvostelu: SanDisk Ultra II SSD
22.12.2016 Arvostelu: SoundBlasterX H7 -pelikuulokkeet
24.11.2016 Arvostelussa Destiny: Rise of Iron
14.11.2016 Ei ole virtuaalitodellista!
24.10.2016 Tunnelmia Farming Simulator 17 -lehdistötilaisuudesta
12.10.2016 Testissä PlayStation VR

Uusimmat peliarvostelut
Viralliset arviot, kaikki lajityypit
76/100 - The Last Guardian
             15.02.2017
58/100 - Necropolis: A Diabolical Dungeon Delve
             09.02.2017
75/100 - Gravity Rush 2
             08.02.2017
90/100 - Resident Evil 7: Biohazard
             31.01.2017
91/100 - Final Fantasy XV
             29.01.2017

Joulukalenterin 24. luukku: Call Battle of Field Duty

Kirjoittaja Larencia, julkaistu 24.12.2015
 

Tarina nykyräiskintöjen kuninkaista alkaa vuonna 1999, jolloin DreamWorks Interactiven kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema PlayStation 1 -räiskintä Medal of Honor julkaistiin. Toiseen maailmansotaan sijoittunut räiskintäpeli oli valtava hitti, eikä aikaakaan kun peliteollisuuden isot pamput alkoivat takoa rahaa toiseen maailmansotaan sijoittuvilla, intensiivisiä ja suuria tarinoita kertovilla videopeleillä.

Natsia mä metsästän

Toisen maailmansodan buumi kesti pitkään ja lopulta vuonna 2002 Electronic Artsin julkaisemana nähtiin Battlefield 1942, jonka kehitti ruotsalainen Digital Illusions CE. Battlefield 1942 houkutteli PC-pelaajia innovatiivisella Conquest-pelimuodolla, jossa kaksi joukkuetta taistelee taistelukentän strategisten kohteiden hallinnasta. Molemmat joukkueet aloittavat rajallisella määrällä tikettejä, jotka vähenevät sitä mukaa, kun sotilaita kaatuu tai toinen joukkue hallitsee suurempaa osaa taistelukenttää.

Suurilla taistelukentillä sotamiehet saattoivat tarvittaessa hypätä tankin ohjaksiin, hävittäjälentokoneen kyytiin tai ohjaamaan tykistöä. Battlefield oli myös ensimmäisiä moninpelejä, joka antoi pelaajille mahdollisuuden valita monista eri rooleista itselleen sopivan. Nykyään yksinkertaisilta kuulostavat roolitukset olivat todella toimivat, joten jokainen pelaaja löysi varmasti oman roolinsa taistelukentältä, olitpa sitten haukankatseinen snaipperi tai sotatantereen Äiti Teresa lääkintämiehen roolissa.

Taistelupelto 1942 otettiin hyvin vastaan niin pelaajien kuin arvostelijoidenkin taholta, vaikkakin moni oli sitä mieltä, että peli olisi voinut sisältää huomattavasti paremman yksinpelikampanjankin.



Huomattavasti eeppisempää yksinpelikampanjaa tarjosikin sitten vuoden 2003 Call of Duty, jossa pelaajalle tarjottiin kampanja kolmesta eri perspektiivistä: amerikkalaisena laskuvarjojääkärinä, brittien ilmajoukkojen jäsenenä ja neuvostoliittolaisena Stalingradin veteraanina. Kampanjan fokus oli tiimipohjainen eteneminen läpi tiukasti käsikirjoitettujen toimintakohtauksien.

Moniulotteinen, elokuvamainen ja toiminnantäyteinen kampanja sai ainoastaan kritiikkiä sen lyhykäisyydestä. CoD kuitenkin keräsi pisteet kotiin erinomaisella moninpelillään, joka oli Battlefieldistä poiketen keskittynyt hieman enemmän puhtaaseen räiskintätaitoon ja natsijahtiin. Ammuntaa helpottaakseen CoDin kehittänyt studio, Infinity Ward, oli oivaltanut lisätä mahdollisuuden tähdätä tähtäintä pitkin. Tämä ominaisuus vapautti joka jannussa eläneen pienen simohäyhän ja lienee sanomattakin selvää, että moninpeli oli valtava hitti.

Ensimmäinen Velvollisuuden Kutsu keräsi lukuisia vuoden pelipalkintoja ja peliä pidetään edelleen yhtenä parhaista räiskintäpeleistä, mitä on koskaan tehty.

CoD-sarja jäi toiseen maailmansotaan vielä kolmen pelin ajaksi, kun taas Battlefieldin puolella tyydyttiin julkaisemaan vain kaksi lisäriä ennen varsinaisia jatko-osia.

Vuonna 2005 julkaistu Call of Duty 2 oli ottanut oppia Halo-peleistä, sillä nyt toisen maailmansodan sotilaspojat olivat oppineet tukkimaan omat luodinreikänsä, kunhan vain vähän saivat hengittää. Sen lisäksi peli toi mukanaan ikonin, jolla pelaajalle kerrottiin, jos tämän lähiympäristössä oli räjähtämässä kranaatti tai muu räjähde. Pieni viilaus, joka kuitenkin selventää hektistä toimintapeliä erittäin, erittäin paljon.

Infinity Wardin tuotoksen ohella CoD-julkaisija Activision halusi tunkea myös konsolimarkkinoille tuoden Xboxille, PlayStation 2:lle ja GameCubelle Treyarch-studion kehittelemän Call Of Duty 2: Big Red Onen.

Molemmat CoD 2:set keräsivät huikeasti kehuja graafiselta anniltaan, hengästyttävän hektisestä kampanjastaan ja samaistuttavine hahmoistaan, mutta vuonna 1999 alkanut natsijahtibuumi veteli viimeisiään. Treyarch kehitteli vielä Call of Duty 3:sen, mutta PlayStation 3:n julkaisun aikaan toinen maailmansota oli aiheena koluttu loppuun.



Kohti nykyisyyttä ja tulevaa

Kuten aikaisemmin mainitsimme, Battlefield siirtyi ajassa eteenpäin. Ensin Battlefield siirtyi Vietnamin sotaan ja vuonna 2005 Battlefield 2 toi sarjan nykyaikaan. Taistelujen osapuolet olivat vaihtuneet natseista ja neuvostoliittolaisista Euroopan Unioniin, Venäjään, Kiinaan, Arabiliittoumaan ja totta kai Yhdysvaltoihin, sillä mihinkäs sotaan jenkkipojat eivät menisi sekaan? BF-sarja saapui myös konsoleille Battlefield 2: Modern Combatin nimellä.

BF 2 käytti uudempaa pelimoottoria kuin edeltäjänsä, mikä paransi pelin fysiikkaa ja valaisuefektejä ja mahdollisti entistä realistisemman ammusten materiaalinläpäisyn mallintamisen.

Jatko-osa syvensi myös luokkajärjestelmää, sillä nyt pelaajat saattoivat vaihtaa hahmoluokkaansa lennosta löydettyään toisen luokan ruumiin, eli rynnäkkösotilas saattoikin napata lääkintämiehen nyssykät ja pistää oman kenttäsairaalan pystyyn.

Joukkuepelaamista oli myös tiivistetty ja syvennetty. Taistelun käynnistyttyä kuka tahansa pelaaja saattoi pyrkiä Commanderiksi, johtamaan koko taistelua, tykistökeskityksistä ja ryhmäkomennoista lähtien. Sen lisäksi kentällä taistelevat sotilaat jaoteltiin automaattisesti ryhmiin, joiden kesken pelaajat saattoivat keskenään puhua. Jokaisella ryhmällä oli myös ryhmäjohtajansa, jotka ovat ainoita pelaajia, jotka saivat käskyjä suoraan komentajalta.

BF 2 keräsi valtavasti kiitosta kriitikoilta ja konsoliversiokin keräsi positiivista palautetta. Vaikka konsolien moninpeliserverit ovatkin jo sulkeutuneet, on PC-BF2:lla silti edelleen oma, vannoutunut pelaajakuntansa.

Call of Duty 3:n jahdatessa natseja, vei BF pelisarjansa entistäkin pidemmälle tulevaisuuteen vuonna 2005, kun Battlefield 2142 julkaistiin. Peli toi edellisen version Commandereille uuden lelun pelimuodossa Titan, jossa joukkueiden piti tuhota vastustajan erikoispanssaroitu lentotukialus joko räjäyttämällä se sisältä käsin tai ampumalla se hitaasti alas ilmatorjuntatykeillä.



Activisionin puolella oltiin herätty toisen maailmansodan puhkikulumiseen ja vuonna 2007 se osuikin kultasuoneen Call of Duty 4: Modern Warfaren kanssa. Infinity Wardin kehittämä peli oli valtava hitti, joka onnistui kaikilla mahdollisilla tavoilla. Sen moninpeli oli sähäkkää, skarppia, sulavaa ja ehdottoman addiktoivaa ja yksinpelikampanjan henkeäsalpaavat kohtaukset antoivat todennäköisesti jopa Michael Baylle inspiraatioita.

Tämä oli ensimmäinen Call of Duty, joka todella näytti Activisionille, kuinka paljon rahaa CoDit voisivatkaan tehdä, sillä CoD4: MW oli koko maailman myydyimpien pelien joukossa vuonna 2007. Tämä siitä huolimatta, ettei se varsinaisesti innovoinutkaan mitään uutta, teki se vanhat temppunsa niin käsittämättömän hyvin, että Activision alkoikin hypettämään seuraavaa CoDia, jälleen toiseen maailmansotaan sijoittuvaa World at Waria, jonka takana oli jälleen Treyarch. WaW oli kyllä myyntimenestys, mutta Activisionille silti pettymys, joten toinen maailmansota saisi jäädä aiheena sikseen.

Mutta vuoden 2009 jatko-osa CoDin modernille sodankäynnille, Call of Duty: Modern Warfare 2, se se vasta kultakaivos Activisionille olikin. Peli jatkoi ensimmäisen pelin tarinaa ja laajensi jo valmiiksi toimivan addiktoivaa moninpeliä ja vahvan markkinointikampanjan avulla peli kipusi kaikkien aikojen myydyimpien pelien listalle. MW2 myi yli 22 miljoonaa kappaletta, vaikka pelissä olikin kohua aiheuttanut ”No Russian” -tehtävä, jossa pelaajan piti osallistua venäläisellä lentoasemalla terroristi-iskuun.

Peli toi mukanaan myös huippusuositut Special Ops -tehtävät, joissa pelaajat saattoivat laittaa viisaat päänsä yhteen ja räiskiä läpi erilaisten yhteistyötehtävien. MW2:n tarina löi jälleen lisää löylyä kehiin ja moni oikeasta elämästä mallinnettu paikka sai tuta modernin sodan juoksevan täysillä ylitseen, kaikessa räjähtävyydessään.

Kohti pimeämpiä tehtäviä ja kolmatta maailmansotaa

Vuonna 2008 BF-sarja toi markkinoille Bad Companyn ja sitä pyörittäneen Frostbite-pelimoottorin, joka mahdollisti ympäristojen ennennäkemättömän tuhoamisen. Enää vastustajan tarkka-ampuja ei voi istua kököttää jossain tornin huipulla koko ottelua, sillä kun tämä huomataan, niin tämän torni voidaan ampua snaipperin ympäriltä palasiksi.

Pelin lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina keräsi paljon kiitosta hyvän käsikirjoituksensa ja hauskojen sivuhahmojensa johdosta, mutta aluksi pelin moninpelissä ei ollutkaan BF:n klassikkopelimuotoa, Conquestia. Conquestin tilalle oli tuotu tavallisen oloinen hyökkääjät-vastaan-puolustajat -pelityyppi, joka kulki nimellä Gold Rush. Vaikkei muodossa ollutkaan mitään varsinaista vikaa, vaativat fanit silti Conquestia peliin, ja DICEhän toimitti.

Bad Company sai aikanaan jatko-osan vuonna 2010, joka lähinnä keskittyi jatkamaan ykkösosan tarinaa ja laajentamaan moninpeliä, pyörien pari vuotta kehittyneemmällä Frostbite-moottorilla.

Bad Company 2 joutui kuitenkin tiukkaan kilpaan räiskijöistä, sillä Activision marssitti markkinoille Call of Duty: Black Opsin. Treyarchin kehittämä peli sinkosi pelaajat takaisin 1960-luvulle, suoraan keskelle hippien maailmanvalloitusta, kylmää sotaa ja... zombeja?

Kyllä, CoD: BO oli yksi ensimmäisiä zombivillitykseen mukaan lähteneitä pelejä. Vaikka World At War olikin jo tuonut zombiet pelisarjaan mukaan, nähtiin pelisarjan yksi itseironisimmista hetkistä, kun pelaajille annettiin mahdollisuus taistella zombilaumaa vastaan hypäten John F. Kennedyn, Richard Nixonin tai jopa Fidel Castron saappaisiin. Black Ops tiesi tasan tarkkaan mitä sen fanit siltä odottivat ja peli toimitti juuri sitä mitä tilattiin.

Black Ops myi kuin saippua. Ensimmäisen 24 tunnin aikana CoD: BO myi Activisionin mukaan 5,6 miljoonaa kappaletta ja lopullisiksi myyntiarvioksi on muodostunut yli 25 miljoonaa kappaletta. Treyarchin ensimmäinen superhitti tuli Activisionille oivalliseen aikaan. Julkaisijan toinen CoD-kehittäjästudio, Infinity Ward, oli ajautunut kiistoihin Activisionin kanssa maksamattomista myyntibonuksista ja studiolle pitikin etsiä uudet johtajat, kun pelijohtaja Jason Ward ja toimitusjohtaja Vince Zampella erotettiin tehtävistään.

Sisäisitä ongelmistaan huolimatta, Infinity Ward onnistui viimeistelemään Modern Warfare -trilogiansa vuonna 2010. Call of Duty: Modern Warfare 3 onnistui myymään yhtä tähtitieteellisen hyvin kuin BO, vieden tarinan Yhdysvaltojen johtaman NATOn ja ultranationalistisen Venäjän välisestä kolmannesta maailmansodasta.

Mutta, yksinpeliähän varten kukaan ei CoDia enää ostanut, sillä verkkoräiskijät rakastuivat pelin tiukkaakin tiukempaan moninpeliin, jossa oli tullut uutena ominaisuutena tappojen varmistaminen. Enää ei riitä se, että osut viholllista päähän, vaan nyt oman joukkueesi piti käydä poimimassa kaatuneelta viholliselta tämän tuntolevy, jotta tappo rekisteröityisi. Jos vastustajan joukkue käy poimimassa tuntolevyt pois, ei taposta tule pisteitä. Muuten sarja jatkoi paikallaan pyörimistä, vaikka markkinointikampanjat yrittivätkin kovasti vakuuttaa kuluttajia jostain ihan muusta.

MW3:n jälkeen Activisionilla oli kuitenkin pulma edessään. Infinity Ward oli täydessä kapinassa julkaisijaansa kohtaan ja CoDilla lypsäminen perustui kahden laatustudion vuorovuosina tekemiin julkaisuihin. MW3 oli julkaisuhetkellään ollut maailman kaikkien aikojen suurin viihdejulkaisu, vaikka fanit antoivatkin pelille lempinimen ”Modern Warfare 2,5”, joten oli olennaista kysyä: minne sarja seuraavaksi matkaisi?

Pakkasenpurema 3 ja Aaveet

EA:n puolella räiskintätannerta pistettiin kova kovaa vastaan ja DICE puristi ulos Battlefield 3:n, joka julkaistiin pari viikkoa ennen Modern Warfare 3:sta, lokakuussa 2011.

BF3 pröystäili Frostbite 2 -pelimoottorilla, jota oli päivitetty entisestäänkin. Nyt pelimoottori pystyi käsittelemään suuriakin urbaanikeskuksia entisten harvaan rakennettujen sotilastukikohtien sijaan. Sen lisäksi peliin värvättiin FIFA-pelisarjan kehittäjiä avustamaan hahmoanimaatioiden kanssa, jotta virtuaalisolttujen liikkeistä saataisiin entistä realistisempia.

Pelin yksinpelitarina ja -kampanja sai viileähkön vastaanoton, mutta BF on aina loistanut moninpelin puolella, eikä kolmaskaan Taistelupelto pettänyt. Rakennusten matalaksi laittaminen tai lattiaan reiän poraaminen räjähteillä ei koskaan ennen ollut tuntunut niin messevältä kuin BF3:sen kanssa. Fanit tosin joutuivat ampumaan kunnialaukaukauksia rakkaan Commander-moodin poistumisen muistolle.



Seuraavaa CoDin paukkua saatiin odottaa marraskuulle 2012, kun hurjasti hypetetty Call of Duty: Black Ops II julkaistiin. Pelin tarina iski kuin vanhat kunnon Korkeajännitys-pokkarit ja vei pelin tarinallisia mekanismeja valovuosia eteenpäin erilaisilla moraalivalinnoilla ja lukuisilla eri lopetuksilla. Sen lisäksi vanha kunnon zombi-moodi oli mukana ja moninpeli oli edelleen tuttua kauraa, muutamalla pikku-uudistuksella väritettynä.

Treyarch-studion hittiputki jatkui ja fanien mielissä Infinity Ward oli viimein tippunut kakkosketjuun CoD-pelien kehittämisessä, varsinkin studion tuotua markkinoille Call of Duty: Ghostsin, joka ei enää saanut vangittua kuluttajakuntaa. Pelin tarina oli jälleen viritetty täyteen testosteronia, amerikkalaisten kaikkivoipaisuutta ja fiktiivistä pahista, joka yrittää valloittaa kaikkivaltiaat Yhdysvallat, ainakin jos pelin sisäistä narratiivia on uskominen.

Fanien silmissä Ghosts alkoi vakuuttaa monia siitä, että CoD ei pelisarjana enää kykenisi juuri uudistumaan ja moni kriitikkokin nosti pelin mekaniikkojen liiallisen tuttuuden esille.

Battlefield 4 tuli myös joulumarkkinoille 2013 rytinällä, mutta kuluttajien harmiksi peli tuli niin rytisten ovesta sisään, että se unohti ottaa mukaan valtaosan toimivista osistaan. Frostbite 3 -moottori oli ollut kehityksessä vain kaksi vuotta edellisen version julkaisusta, eikä DICE ollut ehtinyt kehittää moottoristaan mitään väliversioita, BF: Bad Companyjen tapaan.

Arvostelijat ehtivät kuitenkin kehumaan peliä ja kenttiä mullistavia ”Levolution”-hetkiä, mutta osa pelialan julkaisuista joutui vetämään arvostelupisteitään roimasti alaspäin, kun selvisi kuinka pahasti rikkinäisenä peli kehdattiin julkaista. DICE ehti jopa kommentoimaan, että he katkaisisivat EA:lle rakkaiden DLC-pakettien kehittämisen, kunnes kaikki ongelmat olisi korjattu, mutta ilmeisesti ensimmäiset lisäsisällöt puskettiin markkinoille, vaikka pelaajilla oli edelleen ongelmia pelin stabiloinnin kanssa.

Tuo ensimmäinen DLC-paketti oli nimeltään China Rising, jonka sai Kiinan viranomaiset takajaloilleen. Kiina ei pitänyt siitä, kuinka lisärissä oli neljä Kiinaan sijoittunutta kenttää ja kuinka heidän kansalaisensa esitettiin pelissä vihollisina. Kiinan hallinnolta kävikin mahtikäsky, ettei peliä saanut enää myydä kiinalaisissa katu- tai verkkokaupoissa ja kansalaisia suositeltiin poistamaan peli välittömästi.

Call of Dutyt olivat saaneet uuden kehittäjän, kun Sledgehammer Games toi vuonna 2014 markkinoille Call of Duty: Advanced Warfaren, joka sijoittui jälleen kerran lähitulevaisuuteen. Tällä kertaa pelin jippona oli erilaiset scifi-fantasioista nähdyt teknolelut, joiden avulla pelaajien liikkuvuus oli saanut lukuisia uusia ulottuvuuksia. Scifi-teeman mukaisesti pelaajille tarjottiin mahdollisuus laittaa vihulaisia matalaksi luotien lisäksi myös laser- ja energia-aseilla.

Paperilla tämä kuulostaa hyvältä, mutta pelimoottori oli edelleen se sama vanha, joka pyöritti jo ammoista Call of Duty 2:sta, olkoonkin modernilla maali- ja äänipinnalla tehostettuna. Vuosikertapäivityksen maku nousi monella pahemman kerran kurkkuun ja peli myikin jopa heikommin kuin Ghosts.

Kylmään sotaan kriminaaleja vastaan

Saavumme näin juuri päättymäisillään olevaan vuoteen 2015. Vuoden alussa näimme kuinka Battlefield Hardline sai kokonaan uuden kehittäjän ja suunnan, kun Visceral Games siirsi sotilasräiskinnäksi mielletyn BF-sarjan taistelemaan amerikkalaista ammattirikollisuutta vastaan.

Poliisi-ja-rosvo -asetelma on oikein uusi ja freesi näkemys räiskintäpeligenreen, eikä tätä ole juurikaan nähty. Nyt yksinpelikampanjan puolella pelaajille tarjotaan ratkaisuvaihtoehtoihin entisten ”ammu päät tohjoksi”- tai ”hakkaa aseen perällä päät tohjoksi” -ratkaisujen lisäksi pahisten pidättämistä.



Yksityiskohtaisesti rakennettu ja käsikirjoitettu yksinpelikampanja sai kiitosta toimintakohtauksistaan, mutta riisuttu moninpeli sai risuja Livegamersin Bordeuxilta. Hardline oli outo ratkaisu, sillä BF-sarja on tähän asti keskittynyt tiukasti tuottamaan rikkaita moninpelikokemuksia, mutta nyt sarja päätti fokusoitua yksinpelifanien houkuttelemiseen. Monella kuluttajalla nousikin kysymyksiä liittyen siihen, mitä yleisöä varten tämä peli oli tehty.

Activisionin lippulaiva Call of Duty kutsui velvollisuuden tavoin pelaajat tänä vuonna Black Ops III:n pariin. Yksinpelikampanja tarjosi pelaajille mielenkiintoisen lähestymistavan, kun uusilla konsoleilla kaikki tehtävät olivat avoinna heti startista alkaen, mutta vanhalla raudalla Xbox 360- ja PS3-puolella kampanjaa ei ollut lainkaan mukana. Tämä tosin oli se kampanjan mielenkiintoisin osuus, sillä tarinan perusrunko oli kliseinen jo muutama CoD-julkaisu sitten ja tarina muutenkin sai kritiikkiä, sillä se määritteli kovin huonosti, miksi pelaajan pitäisi oikein pahiksia vastaan taistella tällä kertaa.

Sen lisäksi verkkomoninpelikin tuntui jo nähdyltä. Black Ops 3 lainaa Advanced Warfaresta liikkuvuusapuja, mutta estää pelaajia menemästä esimerkiksi talojen katoille tai muihin vastaaviin paikkoihin. Kartat saivat paljon kritiikkiä mielikuvituksettomuudesta ja laiskuudesta, mutta kaikesta kritiikistäni huolimatta peli on myynyt jälleen kerran erittäin hyvin, piesten kaksi edellistä CoDia myyntiluvuissa täydellisesti.



Silti, Treyarchin tuotos vaikuttaa hieman hengettömältä, mutta toisaalta, voiko studiota siitä syyttää? Viimeisen kymmenen vuoden aikana yhtiö on paininut ainoastaan Call of Duty- ja Spiderman-pelien parissa, lukuunottamatta yhtä James Bond -leffapeliä, joten onko mikään ihme, jos studiolla alkaa ideat käymään vähiin?

Samaa voisi ihmetellä DICEn kohdalla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ruotsalaisstudio on pumpannut markkinoille lukemattomien Battlefield-lisärien ja Battlefieldien lisäksi vain kaksi peliä, joiden keskiössä ei ollut räiskintä — Need For Speed: Hot Pursuit vuonna 2010 ja Mirror's Edge vuonna 2008. Molemmat olivat lahjakkaalle studiolle hönkäyksiä raitista ilmaa ja lopputuloksina meillä on kaksi erinomaista peliä aivan eri genressä kuin perusmoninpeliräiskinnöissä.

Olemme joulukalenterissamme käsitelleet joitakin sarjoja, joista paras puhti on eittämättä mennyttä. Sonic, Need For Speed, Halo, Assassin's Creed. Olemme myös nähneet sarjoja, joissa pelejä kehittänyt studio päästi tuotteestaan irti tuntiessaan, ettei heillä ole enää annettavaa kyseisille hahmoille, kuten Spyro, Jak and Daxter tai Crash Bandicoot. Toisaalta olemme myös nähneet, kuinka jo kuolleeksi luullusta pelisarjasta saadaan paljon uutta iloa, kun sen taustalle saadaan oikeasti motivoitunut ryhmä, kuten näimme Tomb Raiderin kohdalla.

Joten — kenties sekä Battlefieldille että Call of Dutylle tekisi hyvää, että niiden taustalle saataisiin uudet tekijätiimit, jotka ymmärtävät miksi nuo kaksi sarjaa dominoivat räiskintäpelien taistelurintamia, ettei näille sarjoille kävisi niin kuin Medal of Honorille, joka koko tämän buumin sai aikaan.

Mutta se on toinen tarina se.


  --Larencia

Kommentit

Ei kommentteja
takaisin