EU – Euroopan Unioni Osa 27
"Bilderberg-ryhmä kokoontui vuonna 1954 tarkoituksella luoda järjestelmä, joka psykologisen tekniikan mukaista pienten askelten taktiikkaa noudattaen lopulta päätyisi Euroopan Yhdysvaltojen muodostumiseen. Kun huomioi, että Kansainvälinen pankkieliitti loi salaisen Bilderberg-ryhmän, taitavan pankkimiehen David Rockefellerin (The 300) suunnitelman mukaisesti, voi vain todeta, että ETY:n ja EY:n kautta kehittyneen Euroopan Unionin ja siitä vähitellen muodostuvan Euroopan Yhdysvaltojen luoja oli loppujen lopuksi kansainvälinen pankkieliitti. Noudatettu kiertotie on ollut tarpeen vain siksi, etteivät Euroopan kansalaiset huomaisi tätä.
Kansainvälinen pankkieliitti on siis nyt saanut otteen myös Euroopasta, Japanin ja USA:n lisäksi, mikä puolestaan on ollut Trilateraalisen komission tärkein tavoite. Näin toimivat maailman varjohallituksen eri salaseurat yhteen. Ovathan useimmat niiden jäsenistäkin samoja henkilöitä.
Bilderberg-ryhmän vaikutusvallasta kertovat ehkä jotain tapaukset Bill Clinton ja Jose Manuel Barroso. Clinton kutsuttiin ryhmän salaiseen kokoukseen Saksan Baden-Badeniin vuonna 1991 ja vuonna -92 tuli hänestä yllättäen USA:n presidentti.
Vuonna 2003 sai puolestaan Jose Manuel Durao Barroso kutsun Bilderbergien kokoukseen Ranskan Versaillesiin ja jo seuraavana vuonna tuli hänestä, vähintään yhtä yllättäen, EU:n pääsihteeri. Sattumiako? Tuskin, sillä Bilderberg-ryhmän mahtavat pankkiirit ovat kontrolloineet johtajiamme USA:ssa, Euroopassa ja muuallakin maailmassa jo pitkän ajan kuluessa.
Euroopan Unioniin liittyneiden maiden poliittiset johtajat ovat joutuneet allekirjoittamaan sopimuksia toisensa perään, jotka ovat sitoneet heidän maitaan yhä tiukemmin yhteisöön. Ensimmäisen kerran se tapahtui 25. maaliskuuta 1957, kun Saksan, Ranskan, Belgian, Italian, Hollannin ja Luxenburgin edustajan vahvistivat allekirjoituksellaan Rooman sopimuksen. Äkkiä olivat poliitikot onnistuneet luomaan sen, mitä tänään kutsutaan lyhenteellä EU ja mikä alun pitäen oli ollut maailman rikkaimpien pankkiirisukujen Warburgien, Rockefellerien ja Rothschildien tavoite.
Nyt voi asettaa kysymyksen: kuinka on mahdollista, että salainen verkosto, jota kontrolloi maailmamme rikkaimmat, voi luoda Euroopan Yhdysvallat salassa maailman kansoilta? Vastauksen kysymykseen antoi sen alullepanija David Rockefeller itse kesäkuussa 1991 Saksan Baden-Badenissa pidetyssä Bilderberg-ryhmän kokouksessa, johon myös Suomesta osallistuivat Aatos Erkko ja Jaakko Iloniemi. Rockefeller sanoi avauspuheessaan seuraavasti:
”Olemme kiitollisia kaikille merkittäville julkaisuille, The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja monille muille, joiden johtajat ovat osallistuneet kokouksiimme ja pysyneet vaiti jo melkein 40 vuotta. Olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme joutuneet alttiiksi julkisuuden kirkkaille valoille. Mutta maailma on nyt hienostuneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älyllisen eliitin ja maailmanpankkiirien ylikansallinen täysvaltaisuus on todellakin suositeltavampaa kuin kansallinen itsemääräämisoikeus jota on toteutettu menneinä vuosisatoina.”
Näin sai myös Helsingin Sanomat ja sen kokoukseen osallistunut omistaja Aatos Erkko kiitokset vaiteliaisuudestaan, ettei tämä maailmanlaajuinen salaliitto pääsisi yleisön tietoisuuteen.
Tämä osoittaa hyvin, kuinka vedenpitävästi salaseurueet ovat ottaneet haltuunsa valtaosan maailman kaikista lehdistä ja muista mediayhtiöistä, radiosta ja TV:stä. Eli, jos tavallinen ihminen haluaa tietää mikä on maailmassamme totta, mikä ei, se ei löydy valtalehdistämme, valtion TV-kanavilta eikä historiankirjoistamme. Totuttaa on etsittävä omin päin eliitin vaikutusalueen ulkopuolelta, eli itsenäisten ja sitoutumattomien tutkijoiden ja kirjailijoiden piiristä. Kaikki tieto on olemassa, se täytyy vain etsiä ja löytää ja kun sitä sen jälkeen jakaa ystävilleen, voivat he puolestaan levittää sitä eteenpäin. Totuudesta puhuminen voi järkyttää tavallisia asioihin vihkiytymättömiä ihmisiä ja siksi on syntynyt samanhenkisiä, valveilla olevien ihmisten ryhmiä jotka tutkivat ja pohtivat yhdessä maailman todellista tilaa. Tästä syntyy myös lisää kirjallisuutta, joka levittää vaihtoehtoista tietoa sitä etsiville. Tieto etenee kuitenkin tuskallisen hitaasti.
Tämän päivän nuoret ovat onneksi erittäin valveutuneita ja maailman tapahtumat kiinnostavat heitä, koska kyse on heidän tulevaisuudestaan. He huomaavat parhaiten mihin suuntaan yhteiskuntamme muuttuu ja mikä vaikutus esimerkiksi EU:lla ja YK:lla on siihen.
Euroopan Unioni korostaa kilpailun täydellistä vapautta, työvoiman ja rahan vapaata liikkumista. Vapaa kilpailu merkitsee, että heikompaa yritystä ei saa tukea eikä heikompaa taloudenalaa, eikä tietenkään heikompaa maata. Heikommat kansantaloudet ovat siis vahvempien armoilla, mikä merkitsee, että heikot tuhotaan. Tämän on osuvasti pukenut sanoiksi itävaltalainen valtiotieteen tohtori Karl Steinhauser kirjassaan EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto.
Hän sanoo:
”Asian selventämiseksi valitsen urheilulajin, jota pidetään erityisen raakana: nyrkkeilyn. Tässä kaikkea muuta kuin kainossa lajissa olisi esimerkiksi EU:n harjoittaman kaltainen tuhoamiskilpailu täysin poissa laskuista. Se tarkoittaisi nimittäin sitä, että nyrkkeilijä saisi iskeä vastustajaansa, kunnes tämä on kuollut.
Kuinka tarpeellinen jopa tällaiselle raa’alle urheilulajille on heikomman suojelu, on nähtävissä myös nyrkkeilijöiden jaossa painoluokkiin. Niinpä nyrkkeilijöitä ei jaeta ainoastaan kärpäs-, höyhen-, kevyt-, bantami-, puoliraskas- ja raskassarjalaisiin, vaan jopa painoluokassa on omat maan-, Euroopan- ja maailmanmestarinsa. Erotuksena EU:n taloudelliselle tuhoamiskilpailulle, missä höyhensarjan yritys ei millään ammattisaralla voi voittaa mestaruutta, koska sen tyrmää jo ensimmäisessä yhteenotossa alan raskaansarjan yritys. Eikä vain tajuttomaksi vaan niin pahasti, ettei se enää toivu tajuttomuuden tilastaan.”
Euroopan Unionin laajentuminen kärjistää tilannetta edelleen ja ennen pitkää tulevat vain kaikkein suurimmat talousyksiköt selviytymään tämän tuhoamiskilpailun voittajina. Ja lopuksi käy niin, että liikenne syö suurimman osan EU:n budjetista kun ei edes päivittäistavaroita enää tuoteta kuluttajamaissa, vaan niissä maissa, joissa tuotanto on halvinta. Tämäntapaisen ajattelun lähtökohta on virheellinen, sillä ei ruoan tuottaminen aiheuta suurinta energiankulutusta, vaan kuljettaminen, pakkaaminen, myynti ja pakastaminen. Järjetön tavarankuljettaminen tulee vaatimaan hirvittävän määrän kalustoa ja yhä kallistuvaa polttoainetta ja myös jätti-investointeja teiden kunnossapitoon. Tästä ei loppujen lopuksi tule hyötymään kukaan.
Sana demokratia tarkoittaa kansanvaltaa. Se merkitsee, että kansalla on oltava mahdollisuus kontrolloida poliitikoita ja vaatia heiltä vastuuta. Tätä pidämme itsestäänselvyytenä, mutta miten on sananvapauden laita ja mikä on mahdollisuus saavuttaa taloudellinen tasa-arvo? Meidän perustuslakimme takaa meille kaiken vallan, mutta miksi me kuitenkin luovutamme sitä yhä enemmän Brysseliin ja Strasbourgiin?
EU:hun liittymisemme jälkeen on mahdollisuutemme kontrolloida poliitikoita ja vaatia heiltä vastuuta vähentynyt suunnattomasti. Se on vähentynyt jopa kymmenesosaan aikaisemmasta. Itse asiassa ovat mahdollisuutemme vieläkin vähäisemmät, koska EU:n 24 muuta jäsenvaltiota voivat sekaantua kansallisiin asioihimme, kuten vaatimalla oikeutta myydä omien lakiemme vastaisia tuotteita suomalaisille kuluttajille. Muutoin rikomme Maastrichtin perusajatusta tavaroiden vapaasta liikkumisesta. Omat lakimme ja säädöksemme pätevät vain, jos ne ovat yhdenmukaiset Maastrichtin säädösten kanssa. Tästä johtuen olemme pakotettuja tinkimään muun muassa omista korkeista ympäristövaatimuksistamme.
Entä miten on demokratian laita EU:ssa? Euroopassa on antidemokraatteja jotka helposti voivat EU:n kautta päästä valta-asemiin ja myös yhteisön sisällä tapahtuu moni asia varsin epädemokraattisesti. EU:ssa on useita elimiä joita ei valita demokraattista tietä, kuten Euroopan neuvosto, EU-komissio ja Euroopan keskuspankki. Tämäntapaiset ylikansalliset elimet voivat aikaansaada lahjonnan sävyttämän poliittisen rakenteen, joka rajoittaa kilpailua, vapautta ja demokraattisia periaatteita maailmalla.
Tämä on itse asiassa jo tapahtunutkin. Esimerkiksi vuonna 1999 joutui koko komissio eroamaan vilpistä, lahjonnasta ja petoksista syytettynä, kun hollantilainen EU-reviisori Paul van Buitenen kokosi todisteita petkutuksista ja taloudellisista asiattomuuksista joita hän oli työssään huomannut. Kiitoksena täsmällisyydestään hän sai potkut. Lisäksi häntä nöyryytettiin julkisesti pilkkanimillä mielenvikainen ja ”kristillinen fanaatikko”, kristillisdemokraatti kun oli. Aktiivisimpia pilkkaajia oli EU-komissionääri Edith Cresson, joka itsekin oli sekaantunut kyseisiin laittomuuksiin.
Toinen EU-virkamies, englantilainen Bernard Connolly, joka vuosina 1978-96 toimi EU-komission talous- ja rahoitusdirektoraatin johtajana, sai puolestaan potkut komission puheenjohtaja Jacues Santerilta kirjoitettuaan kriittisen kirjan rahallisesta yhteistyöstä ja suunnittelusta rahaunioni EMU:sta. Conolly tuomitsi kirjassaan EMU:n kuvaten sitä poliittiseksi mielettömyydeksi ja yritykseksi pakottaa 15 toisistaan erilaista jäsenmaata yhteiseen keskuspankkiin ja valuuttaan. Kirja, jonka nimi on ”The Rotten Heart of Europe”, eli Euroopan mätä sydän, julkaistiin syyskuussa 1995. TV-haastattelussa Conolly sanoi, että komission virkamiehellä ei ole oikeutta arvostella komissiota, eikä hänellä saa edes olla mielipidettä sen suunnitelmista, puhumattakaan sen toimista.
Bernard Connolly varoittaa meitä kaikki siitä, minkälainen hirviö EU on. Hän osoittaa kuinka eliitti komissiossa ajaa ehdotusta ihmisoikeuksien heikentämiseksi. Se koskee muun muassa sananvapauden rajoittamista kaikissa tapauksissa missä arvostellaan EU:n toimia. Bernard Connolly jatkaa: ”…mikä tästä seuraa on selvää, että kansa luovuttaa tulevaisuudessa vapautensa ja poliittisen vapautensa tulkinnan poliittiselle järjestölle, Euroopan oikeudelle, jonka äärimmäisenä tavoitteena on eurooppalaisen supervaltion perustaminen.” (Times 06.06.2002.)
Maastrichtin sopimuksen mukaan tulee Euroopan keskuspankilla (ECB) ja jäsenmaiden omilla keskuspankeilla olla riippumaton asema pääasiallisena päämääränään inflaation torjuminen. Kysymys kuuluukin; kuinka tällainen riippumattomuus istuu demokratiakäsitteeseen, kun niistä käytännössä tulee toistensa vastakohtia?
Maastricht-sopimuksen artiklan 105:1 mukaan ei inflaatio saa ylittää kolmen alimman inflaatiomaan keskimäärää enempää kuin 1,5 prosenttia. Tällä selittyvät monet valtiovallan toimet, joilla inflaatiota pyritään pitämään alhaisena. Varmempia toimia ovat palkkojen nousun estäminen samoin kuin korkean työttömyyden ylläpitäminen. Ne tukevat myös hyvin toisiaan, sillä kasvava työttömyys on tehokas keino pitää palkkavaatimukset maltillisina. Keino on niin tehokas, että muutamilla aloilla on jouduttu hyväksymään jopa palkkojen alentaminen. Sopiva työttömyystaso määritetään laskennallisella tasapainotyöttömyydellä, eli NAIRU (The Non-Accelerating Inflation Rate of Unemployment). Laskelma perustuu arvioituun talouskasvuun, josta voidaan määritellä kuinka paljon työttömyyden voidaan antaa laskea ennen kuin inflaatio alkaa nousta. Tämän tapaisia asioita kehitellään muun muassa Aspen Instituutissa.
Jo kauan ennen Suomen liittymistä EMU:un, alettiin maata sopeuttamaan Maastrichtin neljään kriteeriin, mutta kansa ei edes tiennyt tästä. Sopeuttaminen johti pian voimakkaaseen työttömyyden kasvuun, mikä paljolti johtui pankkikriisin väärästä hoitotavasta, kun noin 60.000 elinkelpoista pien- ja keskisuurta yritystä pakotettiin pankkien toimesta konkurssiin. Ennen sopeuttamisen alkua vuonna 1990, oli Suomen työttömyysaste 3,24 prosenttia. Tästä se kasvoi vuosi vuodelta lukuihin jotka tunnemme tänään. Korkeita lukuja on erilaisten kikkailujen avulla yritetty kaunistella, mutta työttömien virallinenkin lukumäärä on silti edelleen kohtuuttoman suuri. Se on ollut tietoista politiikkaa, vaikka poliitikot perustelivat EMU:un menon välttämättömyyttä juuri työttömyyden alenmisella.
Myös valtionbudjetissa on leikkauksista tullut arkipäivää. Tästäkään ei etukäteen kerrottu, vaikka se varmasti tiedettiin. Leikkausten ensimmäisiä uhreja olivat kunnat, jotka puolestaan joutuivat leikkaamaan omia menojaan. Niin on jouduttu ajamaan alas terveydenhuoltoa ja lakkauttamaan yli sata koulua ja valtava määrä kirjastoja. Sairasosastoja on kasvatettu ja hoitajien määrää yksikköä kohti on vähennetty, koululuokkia on suurennettu, jne.
Kun tähän on tultu, on jouduttu tilanteeseen joka itse asiassa on EU-politiikan mukaista, nimittäin yksityistämiseen. EU ei pidä julkisesta palvelusektorista, koska sen katsotaan vääristävän kilpailua ja on sen vuoksi ajettava alas. Heikentynyttä palvelua onkin alettu paikkaamaan yksityistämisellä ja yhtäkkiä olemme luokkayhteiskunnassa. Tilanteessa, jossa palvelut ovat huonot, on ihmisten täytynyt hyväksyä sellainenkin vaihtoehto.
Tärkeitä yhteiskuntatoimintoja siirtyy kaiken aikaa pois omasta hallinnastamme. Se, mikä on aikaisemmin ollut pohjoismaalaisten ihmisten verorahoilla monopolisoitua toimintaa, on siirretty yksityiselle pääomalle, joka tekee suuria voittoja sellaisilla toiminnoilla joita kaikki tarvitsevat. Pian ollaan valmiita hyväksymään korkeammat verot, jotta palvelut paranisivat. Mutta EU haluaa toisin, sillä veroja alentamalla voidaan kulutusta lisätä, mikä on yksi sen tärkeimmistä tavoitteista."
http://www.verkkomed...?mode=5&id=2367
Ohje
Sonaaa kirjoitti 23.01.2012 - 21:28 
Promote to Article
