Faktat
Lajityyppi:Kauhu
PSN: Kyllä
Free-to-play: Ei
Vaadittava levytila: ei määritetty
Tuetut alustat:
PlayStation 4

Hyvää
  • Varsin pätevä kasvojenkohotus
  • Tunnelma on kohdallaan, erityisesti äänimaailma rokkaa
  • Osaa olla pelottava...

Huonoa
  • ...mutta kun samoja kikkoja käytetään liikaa
  • On se vain niin turhauttavaa herran vuonna 2017 tapella niiden ovien kanssa
  • Matka ei etene, jos et toimi juuri käsikirjan mukaan

70

Käyttäjät ovat arvioineet pelin 0 kertaa.

Lisää samalta arvostelijalta
 Ruiner88/100
 (14.12.2017)
 Marvel vs Capcom: Infinite84/100
 (24.10.2017)
 Resident Evil: Revelations (PS4)50/100
 (06.10.2017)
 White Day: A Labyrinth Named School70/100
 (04.10.2017)
 Street Fighter V82/100
 (21.03.2016)
 N++90/100
 (24.08.2015)
 Dark Souls II: Scholar of the First Si90/100
 (19.05.2015)
 Sonic & All-Stars Racing Transformed70/100
 (19.12.2012)
 Dragon Ball Z for Kinect20/100
 (17.10.2012)
 The Amazing Spider-Man50/100
 (03.08.2012)
 Max Payne 385/100
 (06.06.2012)
 Minecraft (Xbox Live Arcade)95/100
 (21.05.2012)
 Devil May Cry HD Collection70/100
 (03.05.2012)
 Saints Row: The Third90/100
 (06.02.2012)
 Warhammer 40,000: Space Marine70/100
 (08.11.2011)
 Radiant Silvergun (Xbox Live Arcade)65/100
 (28.10.2011)
 Deus Ex: Human Revolution90/100
 (29.09.2011)
 Insanely Twisted Shadow Planet (Xbox L90/100
 (12.09.2011)
 F.E.A.R. 365/100
 (13.08.2011)
 Alice: Madness Returns70/100
 (09.08.2011)
 Shadows of the Damned80/100
 (21.07.2011)
 Kung Fu Panda 230/100
 (15.07.2011)
 Red Faction: Armageddon70/100
 (30.06.2011)
 Colin McRae: DiRT 390/100
 (13.06.2011)
 Operation Flashpoint: Red River60/100
 (18.05.2011)
 The Dishwasher: Vampire Smile (Xbox Li90/100
 (20.04.2011)
 Test Drive Unlimited 280/100
 (06.03.2011)
 Raskulls (Xbox Live Arcade)70/100
 (07.02.2011)
 Quake Arena Arcade50/100
 (17.01.2011)
 Assassin´s Creed: Brotherhood90/100
 (10.12.2010)
 Call of Duty: Black Ops87/100
 (15.11.2010)
 EA Sports MMA85/100
 (09.11.2010)
 NHL 1193/100
 (20.10.2010)
 Battlefield: Bad Company 290/100
 (09.08.2010)
 UFC Undisputed 201088/100
 (28.06.2010)
 Lost Planet 275/100
 (19.05.2010)
 Resonance of Fate75/100
 (26.04.2010)

White Day: A Labyrinth Named School

White Day: A Labyrinth Named School arvostelu

Arvostelija PHombre, julkaistu 04.10.2017
Vuonna 2001 julkaistiin korealaisen kehittäjän, Sonnorin, toimesta kammottava, monelle kulttiasteen veroinen peli nimeltä White Day: A Labyrinth Named School. Täällä lännessä hyvin harva pelaaja edes pääsi kokeilemaan onneansa tässä ensimmäisestä persoonasta kuvatussa selviytymiskauhussa — ehkä jo sen tähden, että pelissä ei ollut englanninkielisiä tekstityksiä kuin vasta paljon myöhemmin. Vuonna 2015 White Day sai uusioversion ROI Gamesin toimesta, joka julkaistiin mobiililaitteilla ja nyt tämän vuoden elokuun puolella sitten siunaantui myös PlayStation-konsoleiden omistajille mahdollisuus pelihommiin, kun PQube Limited toi kauhulegendan tarjolle niin eurooppaan, kuin jenkkeihin.



Peli kertoo korealaisesta opiskelijapojasta, Lee-Hui-Ministä, joka on ihastunut koulun upeimpaan tyttöön, Han So-Youngiin. Hän on niin ihastuksesta sokea, että päätyy yhtenä iltana eksymään koululle tavoitteenaan piilottaa konvehdit So-Youngin kaappiin, mutta ei epäonnekseen ole tietoinen koulun synkästä historiasta sodan ajoilta, jolloin koulu toimi pahamaineisena sairastupana, jossa kuoli paljon ihmisiä, osa oli taistelun runtelemia uhreja ja loput jotain ihan muuta. Paljon selittämättömiä asioita, paljon pahuutta. Nyt kauan sodan jälkeen siellä edelleen huhutaan tapahtuvan pelottavia asioita iltamyöhällä. Leen päästyä sisälle pahaa-aavistamaton nuorukainen huomaa olevansa jumissa rautaverkkojen ”tipahdettua” sisäänkäynnin eteen. Kauaa ei mene, kun kaikki kääntyvät nurin kurin ja Lee huomaa olevansa pahojen voimien riepoteltavana. Kurimus voi alkaa!

White Dayssa tavoitteena on löytää reitti pois koululta, ja siinä samassa tulisi pysytellä piilossa riivatulta talonmieheltä, kenen iltaharrastukseen ristinollan sijaan kuuluu hippasilla oleminen. Kiinni jäänyt saa yllätyksen, nimittäin pesäpallomailasta otsalohkoon. Puolustautumaan pelaaja ei pysty, joten on turha odottaa antavansa kurkipotkua nivusille, kun käry käy. Pimeydessä piileskely antaa pienen edun, sillä talkkarin silmät eivät ole enää yhtä terävät kuin hänen swinginsä on. Varo kuitenkin taskulampun valoa! Liian mukavaa asentoa ei kannata hämärässä kuitenkaan ottaa, sillä pidempi notkuminen houkuttelee paikalle kostonhimoisia kummituksia, jotka eivät erityisemmin pidä tunkeilijoista. Matkan varrella ratkotaan myös pulmia, joita on varsin runsaasti tarjolla.




Pelissä on useampi vaikeustaso, jotka vaikuttavat muun muassa saataviin tarvikkeisiin, tallennusten määrään, puzzlejen tasoon ja siihen kuinka aggressiivisella tuulella talkkari on. Hän myös liikkuu merkittävästi nopeampaa vaikeammilla vaikeustasoilla, joka tekee erityisesti takaa-ajoista todellisen trillerin. Miinuspuolena turhautuminen voi iskeä aika ajoin tilanteissa, joissa ovia pitäisi aukoa tai sulkea, sillä niihin voi vuorovaikuttaa vain tarkasti tähystämällä tiettyyn kohtaan. Liian moni kuolema aiheutui siitä, että ovea ei saanut ajoissa paukautettua talonmiehen naaman eteen, joka antaisi lisäaikaa hakeutua piiloon.

Visuaalinen anti on varsin toimiva remasteroinniksi. Selkeimmät parannukset ovat huomattavissa kenttäsuunnittelussa, joka ei mene täysin käsi kädessä hahmosuunnittelun kanssa. Siinä missä käytävät, luokat ja käymälät sisältävät paljon yksityiskohtia, osa niistä on hyvin karmivia, tuntui päähahmo ja koululla tavatut muut tuttavuudet jääneen suhteellisen pienelle tuunaukselle. Se täytyy sanoa, että erittäin ilolla otin vastaan pyöreät kuusikymppiä rullaavan ruudunpäivityksen, joka ei suuremmin yski.

White Day loistaa selkäkarvoja nostattavalla äänimaailmalla. Musiikin tahtia täyttävät Koto-instrumentin rytmit, ne sopivat erittäin hyvin huomioon ottaen tapahtumapaikan. Koulun karmivan historian myötä paikka tuntuu elävän omaa elämäänsä. Välillä se ilmoittaa olemassaolostaan epämääräisin elkein, tiheitä askelia pimeässä horisontissa, ajoittaista ovien narinaa ja pauketta hetki sulkemisen jälkeen sekä kieroutuneet äänet suljettujen tilojen takana, jotka aiheuttavat kovaa kuumotusta.




Hiljaisuus on myös tärkeä elementti kauhupeleissä ja se tulisi osata rytmittää oikein. Se ei saa valmistaa pelaajaa tulevalle, vaan enemmänkin pakottaa arvuuttelemaan, onko jotain tuloillaan. Oikein tehtynä hiljaiset hetket aiheuttavat jopa enemmän piinaa ja ahdistusta kuin hektiset takaa-ajot. White Day hoitaa tämän pääosin hyvin, mutta ei suoriudu moitteettomasti. Koska mikään ei ole varsinaisesti sattumanvaraista ja tallottavaa pinta-alaa ei ole niin paljon, on pelin kikat nopeasti opittu. Käytävillä kohdatut pahantahtoiset kummitukset säikäyttävät ensimmäisillä kerroilla toden teolla, mutta jo muutaman ”jumpscaren” jälkeen sitä vain pysähtyy paikalleen ja ottaa henkiolennon avosylin vastaan, koska siitä aiheutunut vahinko on suhteellisen pientä. Samoin talonmiehen avainnipun aiheuttama kilinä sekä voimistuva, piikikäs string-melodia alkaa toimimaan enemmänkin viitteenä siihen, minne ei kannata heti mennä.

White Dayn suurin heikkous on sen tapa kuljettaa tarinaa. Se etenee vain ja ainoastaan suunnitellussa järjestyksessä. Pahimmassa tapauksessa poimittavaa tavaraa ei voi napata mukaan ennen kuin on päätynyt lukemaan juuri sen tietyn dokumentin, joita pelissä on myös kiitettävä määrä. Sentään dokumentit antavat viitteitä, miten edetä, mutta vähän kärsimättömämpi pelaaja tulee olemaan sormi suussa.

Erityisesti sormet kostuvat kuolasta muuan aivopähkinässä, jossa myös allekirjoittanut joutui taipumaan helpommalle vaikeustasolle, koska Korean peruskurssit nyt sattuivat jäämään lukiossa käymättä. Helpolla vaikeustasolla hahmon mukana on toimiva matkapuhelin rikkinäisen sijaan, johon pamahtaa vinkkejä, kun hätä on suuri. Puzzlessa täytyi selvittää lukon numerokoodi liitutaululla näkyvistä merkeistä, jotka sattuivat olemaan vähennyslaskuja. Korean vähennysmerkki ei ole muuten viiva. Onneksi suurin osa pulmista ovat kelvollisia ja tarpeeksi yksinkertaisia, jotta pelin flow pysyy tasapainossa.



White Day: A Labyrinth Named School ei ole pituudella pilattu, ja nopeimmat pystyvät sen läpäisemään jopa neljässä tunnissa. Nautiskelija saa tuplasti hupia. Lisäarvoa tuovat vaihtoehtoiset loput ja uusille pelikerroille avattavat ”hilpetöörit”. Kovimmat Sherlockit ottavat haasteen vastaan ja selvittävät vielä kummitusmysteerit, joka myös on yksi vaihtoehtoinen askare.

Ikä näkyy monin paikoin pelin mekaniikoissa. Onhan alkuperäisestä julkaisusta jo 16 vuotta aikaa, mutta kyllähän se tuskailu ovien kanssa olisi saanut olla remasteroinnin myötä historiaa. Mikäli kauhu genrenä uppoaa, tarjoaa White Day ongelmista huolimatta viihdyttävän pelikokemuksen, eikä siitä maksaakaan tarvitse kuin pari-kolmekymppiä.


  --PHombre


Kommentit

Ei kommentteja
Lukijoiden suosikit
Kauhu-lajityypistä