7 Days To Die sai massiivisen konsolipäivityksen

Kirjoittanut: Livegamers

28.06.2017

Postapokalyptinen selviytymispeli 7 Days to Die on päivittynyt Xbox Onella ja PlayStation 4:llä viimein toivottuun 1.14-versioon, jota kutsutaan myös nimellä ”Summer Update #1”.
The Fun Pimps on julkaissut foorumillaan listan päivityksistä ja kertoo, että päivitys on ensimmäinen tänä vuonna julkaistavista isoista päivityksistä. Kyseessä ei kuitenkaan ole vielä ”Alpha 16” -nimellä kulkeva päivitys, joka tuo muun muassa uusia hirviöitä. Alpha 16 on tulossa myöhemmin syksyllä.

Mitä Summer Update #1 sitten tuo mukanaan? Lista on melkoinen, mutta suurimpina muutoksina nykyisiin pelimaailmoihin ovat paremmat sääolosuhdemuutokset, grafiikkapäivitys, tavaroiden yhdistely ja niiden parantelu, sekä ruumiiden paranneltu tutkiminen. Kyseiset uutuudet eivät vaadi uutta tallennusta, vaan toimivat myös nykyisissä maailmoissa.

Mikäli päivityksestä sen sijaan haluaa ottaa kaiken irti, joutuvat pelaajat valitettavasti aloittamaan kokonaan uuden tallennuksen. Uusiin maalmoihin on lisätty yli 150 uutta tavaraa, kuten kasveja, vaatteita, sekä rakennuspalikoita. Myös maanviljelyä on parannettu, tuoden mukanaan uusia siemenlajikkeita, sekä paremman maaston. Uusiin peleihin lisätään myös yli 60 uutta reseptiä, sekä Chemistry Station, jolla voi tehdä parempia ruokia ja lääkkeitä.

Pelissä voi päivityksen myötä rakentaa myös toimivan nostosillan, vankilan, puumajan, sekä ledivaloja.

Täydellisen listan päivityksistä löydät pelin viralliselta foorumilta.