Age of Conan vaatii kärsivällisyyttä

Kirjoittanut: Livegamers

27.01.2007

Julkaisija Eidos ja kehittäjä Funcom toivovat lisää kärsivällisyyttä massiivisesta nettimoninpelistä, Age of Conan: Hyborian Adventuresta unelmoiville. Peli odotettiin julkaistavan kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä, sillä sen demo ja video olivat näytteillä Microsoft:in tulevia pelejä esittelevässä tapahtumassa, mutta pelin julkaisuajankohdan kerrottiin olevan vuoden 2007 lokakuussa.
Peliä kehitetään Xbox 360:n lisäksi PC:lle, jolle sen uskotaan ilmestyvän hieman aiemmin PC:n ollessa ensisijainen kehitysalusta. Funcomin uuden sukupolven pelien kehityksestä vastaava johtaja Gaute Godager uskoo pelin saavuttavan laajoja pelaajaryhmiä tuodessaan uusia ominaisuuksia MMORPG-peligenreen.