Analyytikko: Xbox 720:n julkaisu ensi vuonna

Kirjoittanut: Livegamers

09.05.2011

Analyytikot uskovat uuden ”Xbox 720 -konsolin” ensi vuoden julkaisun olevan mahdollista – siitäkin huolimatta, että Microsoft on kiistänyt näin tapahtuvan.
M2 Researchin analyytikon, Billy Pidgeonin, mielestä Xbox 360 ei taivu enää nykymarkkinoille kauaa. Hän povaa uuden sukupolven konsolin julkistettavan ensi vuoden E3-messuilla, varsinkin jos Xbox 360:n myynti kääntyy laskuun tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa.

Aiemmin on liikkunut huhuja, joiden mukaan EA:lla olisi jo käsillä Xbox 720. EA kiisti tämän jyrkästi. Uutisoimme myös aikaisemmin eksklusiivisesti Xbox 360:lle kehitettävästä teknologiasta ja Microsoftin työpaikkailmoituksesta, jossa etsittiin 3D-taitoista suunnittelijaa.

Yhdysvalloissa on myös järjestetty betatestaus uuden levyformaatin tiimoilta. Uuden päivityksen myötä levyihin pystyisi varastoimaan enemmän dataa.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan uuden sukupolven konsolin ympärillä pyörivää huhumyllyä.