Assassin´s Creed Unityn kausipassin mukana erillinen peli

Kirjoittanut: Livegamers

24.09.2014

Ubisoft on valottanut tulevan Assassin´s Creed Unity -pelin kausipassin sisältöä ja yhtenä merkittävimpänä lisäyksenä pelaajat tulevat saamaan passin mukana Assassin´s Creed Chronicles: China -pelin. Sivustakuvatun 2D-toimintapelin tapahtumat sijoittuvat nimensä mukaisesti Kiinaan ja ajanjaksona toimii 1500-luku, jossa pelaajat astuvat Kiinan veljeskunnan viimeisen salamurhaajan, Shao Junin saappaisiin. Kyseinen naispuolinen salamurhaaja on tavattu ennestään muun muassa Assassin´s Creed Revelations -novellissa Ezio Auditoren oppilaana.
Assassin´s Creed Chronicles: Chinan kehityksestä vastaava Climax Studios on luvannut pelin sisältävän niin hiippailua, toimintaa, kuin myös täysin uusia salamurhausvälineitä. Pelille ei ole vielä virallista julkaisupäivämäärää.

Assassin´s Creed Unity on tulossa kauppojen hyllyille marraskuun 13. päivä. Julkaisualustoina toimii Xbox One, PlayStation 4 ja PC.