Battlefield 3:n moninpelibeta syyskuussa

Kirjoittanut: Livegamers

10.08.2011

Battlefield 3:sta tullaan julkaisemaan moninpelattava betaversio ennen julkaisua. Toistaiseksi testaus tulee olemaan rajattu Medal of Honor Limited Editionin omistajille, mutta useat tahot pitävät hyvin todennäköisenä, että testaajia kutsutaan mukaan vielä lisää, eikä täysin avoin betatestauskaan ole poissuljettu vaihtoehto. Bad Company 2:n betatestauksen aikana kehittämisestä vastuussa oleva DICE jakoi testausmahdollisuuksia tuhansille pelaajille.
Betaversioon oletetaan ainakin yhtä suurta moninpelikarttaa, jotta tekijät pääsevät testaamaan pelaajilla kaikkia yksiköitä, kuten jalkaväkeä, tankkeja ja lentoaluksia, sekä aseiden voimasuhteita.

Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä muistuttaa, ettei mitään virallista mahdollisesta betaversiosta ole vielä tiedottu. Livegamers uutisoi asiasta heti, kun uutta tietoa tulee saataville.

Battlefield 3 julkaistaan Suomessa Xbox 360:lle, PS3:lle ja PC:lle 27. lokakuuta.