Bethesda paljastanee E3:lla Skyrimin uusintaversion

Kirjoittanut: Livegamers

09.06.2016

Bethesdan odotetaan paljastavan ensi viikon E3-messuilla ainakin The Elder Scrolls: Skyrimin uusintaversion PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle, sekä jatkoa Prey-pelille, joskin eri nimellä kuin mitä oli kehityksessä vielä taannoin.
Skyrimin päätymistä nykysukupolvelle tukee ainakin se fakta, että Bethesdan ohjaaja ja tuottaja Todd Howard paljasti jo viime vuonna, että studio on onnistunut tuomaan Skyrimin nykysukupolvelle. Tuolloin hän lisäsi, että kyseessä oli vain harjoitus Fallout 4:n vuoksi, eikä toiveita kannata turhaan elätellä uusinta-Skyrimin suhteen.

Lisäksi Bethesdan huhuillaan herättäneen henkiin vuonna 2006 julkistetun Prey-pelin jatko-osan, joskin lokakuussa 2014 Bethesdan Pete Hines kertoi pelin kehityksen keskeytyneen. Tuoreimpien huhujen mukaan projekti olisi herätelty uudelleen henkiin, kuitenkin uusin ilmein ja nimikin on tietojen mukaan vaihtunut vauhdissa.

Bethesdan E3-pressitilaisuus on maanantaina 13. kesäkuuta alkaen klo 05 Suomen aikaa.