Bethesdalta vastaus korkkeja lähettäneelle fanille

Kirjoittanut: Livegamers

26.06.2015

Uutisoimme aiemmin fanista, joka kertoi lähettäneensä pelistudio Bethesdalle viiden kilon edestä pelisarjasta tuttua valuuttaa, eli pullonkorkkeja. Fallout 3:n julkaisusta saakka korkkeja kerännyt fani kertoi suorittaneensa jatko-osan ”ennakkotilauksen” lähettämällä korkkipaketin kohti peliä kehittävää studiota.
Nyt korkkitarina etenee, sillä korkkeja kerännyt GatorMacheteJr kertoo nettisivu Redditissä pelisarjan yhteisövastaava Matt Grandstaffin ottaneen häneen yhteyttä tempauksen johdosta. Grandstaff ilmoitti innokkaan fanin saavan itselleen kopion Fallout 4:stä lähetettyjä korkkeja vastaan. Hän myös alleviivasi, että innokas fani palkittiin ideasta, koska hän oli ensimmäinen sellaisen toteuttanut. Voit siis peruuttaa korkkilähetyksesi Yhdysvaltoihin.

Fallout 4 julkaistaan marraskuussa PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.