Bill Gates: Nintendo on kovin kilpailijamme

Kirjoittanut: Livegamers

10.01.2007

Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates ja Xbox-osaston johtaja Peter Moore olivat yllättävän suorasanaisella päällä viimeisimmissä haastatteluissaan.
”Nintendo on kovin kilpailijamme,” Gates kertoo TV Tokyolle annetussa haastattelussa. Xbox 360:n kilpailutilannetta puidessaan maailman rikkain mies ei maininnut Sony PlayStation 3:a sanallakaan. Voit nähdä haastattelun täältä.

Peter Moore sen sijaan kertoi tuntemuksensa sen jälkeen, kun Sony oli lopettanut lehdistötilaisuutensa. Hänen mukaansa Sonylla tulee olemaan ongelmia nettipalvelun kehittämisessä.

”Sen kuntoon hoitaminen tulee viemään pari vuotta ja en ole varma onko heillä välttämättä tarvittavia kykyjä, tai sitten se [kykyjen puute] on sisäänkirjoitettu heihin yhtiönä.”

”He kamppailevat joidenkin laiteongelmien kanssa ja ilmeisesti he tulevat tuottamaan seuraavat viisi miljoonaa konsolia seuraavan 90 päivä kuluessa. Tässä alassa on kuitenkin nykyään kyse laitteistosta, ohjelmistosta ja palveluista ja kuluttajat odottavat näitä asioita,” Moore jatkoi.

”Tähän tilanteeseen pääseminen on vienyt Microsoftin kaltaiselta yhtiöltä neljä täyttä vuotta – kokemuksen rikkaus, kokemuksen yhtenäisyys, jatkuvasti päivittäen ominaisuuksia ja pitäen sen tuoreen tuntuisena – me olemme ohjelmistoyhtiö ja tämä on ohjelmistokysymys,” Moore kuvaili.

”Homman käynnistämistä nollasta ei ole kirjoitettu Sonyn DNA:han,” Moore pamauttaa.

Microsoftin pelinkehittämisyksikön johtaja Chris Satchell jakaa kollegansa mielipiteen: ”Jos haluaisin tehdä nettipalveluni paremmin ja haluaisin antaa Sonylle hieman ohjeita, ne olisivat että kopioikaa Xbox Liveä hieman tarkemmin.”

”Rehelisesti sanottuna se on aikamoinen katastrofi. He sanovat, että heillä on ilmainen palvelu, No, jos heillä ei ole mitään, totta kai se on ilmainen. Ja tiedätkö mitä? Mitä ilmaista on 600 dollarissa?”

Sony väitti omassa lehdistötilaisuudessaan, että PlayStation 3 on markkinoiden tehokkain konsoli.

Äänten painot kovenevat ja konsolisota osoittaa vakavia kuumenemisen merkkejä. Peter Mooren aiemmat kommentit Nintendo Wiistä saivat aikaan suoranaisen Wii60-ilmiön, jonka filosofiana on koneiden täydentävä vaikutus toisiinsa ja se, että yhdessä Xbox 360 ja Wii maksavat ”vain” saman verran kuin PS3. Nyt itse Bill Gates pitää Nintendoa kovimpana kilpailijana. Hiekkalaatikon lapsukainen on kasvanut kokoa ja isommat pojat alkavat ottaa hänet tosissaan. Vuoden 2007 sodan ensimmäiset laukaukset on ammuttu.