Bioshock Infiniten kulissien takana

Kirjoittanut: Livegamers

20.08.2010

Irrational Gamesin luova johtaja Ken Levine kertoi IGN:lle tekeillä olevan pilvikaupunkipelin kehittämisestä.
Ken Levine: Mitä odotit tältä julkaisulta?

IGN: Odotin enemmänkin aikaisemman kaltaista vedenalaista seikkailua.

Ken Levine: Tiedämme, että moni odotti esiosaa Rapturelle. Minäkin rakastan Rapturea, mutta me olemme sanoneet sanottavamme siitä maailmasta ainakin toistaiseksi. Halusimme luoda aivan uudenlaisen maailman, joka herättää kysymyksiä: ”Missä olen, mitä täällä tapahtuu?”

IGN: Olet kertonut, että Bioshock Infinite on rakennettu uudelle pelimoottorille. Aloitatko mielelläsi tekemään asioita aivan alusta?

Ken Levine: Tämä ei ollut unelmalähtökohta, vaan pikemminkin ratkaisu päästä toteuttamaan unelma. Olisimme voineet tehdä pelin vanhalla pelimoottorilla, mutta sitten rakennukset ja valaistukset olisivat olleet staattisia. Taistelutkin olisivat olleet maksimissaan kahta tai kolmea vihollista vastaan.

Kaikki mikä näkyy, on oikeastikin siellä. Tässä pelissä tarkkuuskiväärille on käyttöä. Voi taistella 15 vihollisen kanssa, liikkua 128 kilometriä tunnissa samalla, kun taistelee… kaikkia näitä asioita voi tehdä.

IGN: Päähahmon esittely ei ole ihan pikku juttu BioShockissa. Oliko Elizabethin esittely oleellista johdannon kannalta?

Ken Levine: Olemme kasvaneet kehittäjänä ja tiiminä, emmekä halunneet samoja ratkaisuja kuin aikaisemmin. Halusimme antaa itsellemme lisää haasteita. Pidimme Thiefin Garret-hahmosta, joka höpisi itsekseen ja teki omia toimintojaan. Halusimme, että voitte olla vuorovaikutuksessa maailmassa olevien hahmojen kanssa ja Elizabeth on yksi niistä.

Hän on osa tarinaa, mutta hän ei ole pelaamisen kannalta välttämättömyys. Elizabeth voi parantaa voimiasi, mutta maailmaa voi myös tutkia itsenäisesti eikä hänen tehtäviään ole pakko ottaa vastaan.

IGN: Peleissäsi on esiintynyt paljon kauhua. Oliko vaikea siirtyä aurinkoiseen ympäristöön?

Ken Levine: Tässähän se haaste onkin. Aina voi tukeutua synkkiin ja pelottaviin tiloihin. Kuinka tehdä aurinkoisesta unelmapaikasta pelottava? Sen haasteen me halusimme antaa itsellemme.