BioShock-kehittäjän uusi studio on nimeltään Ghost Story

Kirjoittanut: Livegamers

25.02.2017

BioShock-pelien kehittäjänä tunnettu Ken Levine on paljastanut viimeinkin uuden studionsa nimen. Bostonilainen Ghost Story koostuu pitkälti aikaisemman Irrational Gamesin jäsenistä. Levine myös paljasti kehittävänsä uutta peliä.
Tulevaa peliä on kehitetty jo parinvuoden ajan ja se tulee olemaan eräänlainen scifi-peli RPG-elementeillä.

”Uutena studiona olemme innoissamme kehittämässä uutta peliämme. Studiomme jäsenet koostuvat väestä, jotka ovat olleet mukana esimerkiksi System Shock 2:ta, BioShockia, sekä BioShock Infiniteä. Samalla kun uskomme pelimme miellyttävän varsinkin BioShock-sarjan faneja, keskitymme myös tuomaan pelaamisen yhtä laadukkaaksi ja mielenkiintoiseksi kokemukseksi kuin tarinankerronnan.”

Ken Levine on tunnettu BioShock-peleistään, joiden kehittämisen hän kuitenkin lopetti. Levinen mukaan pelit alkoivat vaikuttaa hänen elämäänsä ja terveyteensä.

”Näin kuvan itsestäni kun BioShock Infinitestä kerrottiin, vuodelta 2010. Sen jälkeen näin kuvan itsestäni vuodelta 2013. Näytin kymmenen vuotta vanhemmalta. Pelit ja niiden kehitys oli alkanut vaikuttaa hyvin negatiivisesti elämääni ja terveyteeni, kuten myös sosiaalisiin suhteisiini.” -Levine kertoo.

Hän ei kuitenkaan kertonut enempää tulevasta pelistään, mutta ehkä kesällä tulevissa E3:ssa tapahtuukin jo jonkinlainen paljastus.