Black Ops 2:n virallinen mainosjuliste vuodettu?

Kirjoittanut: Livegamers

19.04.2012

Call of Duty: Black Ops 2:n mahdollinen mainosjuliste on vuodettu pelisivusto Kotakulle.
Mysteeriksi jäävä jälleenmyyjä lähetti Kotakulle kuvan, jonka voi helposti otaksua Black Ops 2:n mainosjulisteeksi. Pelin nimeä ei kuvassa mainita, mutta muun muassa Treyarchin ja Activisionin logot ovat mukana, sekä taustalla oleva sotilas on samantyylinen kuin Black Opsin kannessa.

Päähuomion julisteesta varastavat päivämäärä, joka on 2. toukokuuta 2012 sekä teksti ”Return to debriefing”, jonka voisi suomentaa vaikkapa ”Paluu jälkipuintiin”. Black Opsissa juonta juoksutettiin juurikin tällaisessa jälkipuinnissa tai kuulustelussa, joten tekstin voisi kuvitella viittaavan tähän. Päivämäärällä tuskin tarkoitetaan julkaisupäivää, vaan pikemminkin julkistuspäivämäärää.

Helmikuussa ranskalainen pelisivusto sai porttikiellon Activisionin tilaisuuksiin paljastettuaan Black Ops 2:n julkaisun koittavan tänä vuonna. Porttikielto peruttiin myöhemmin, mutta spekulaatioden mukaan Activisionin ”ylireagointi” voidaan tulkita Gameblog.fr:n osuneen oikeaan.

Alla olevaan kuvaan liittyen Kotaku ei saanut Activisionilta kommenttia.

Black Ops 2 teaser Kotaku