Bono tähtäimessä Mercenaries 2:n takia

Kirjoittanut: Livegamers

22.03.2007

Venezuelan Solidarity Network -niminen järjestö on alkanut keräämään maailman uskonnollisten johtajien vetoomuksia U2:n keulamies Bonolle, että tämä estäisi Mercenaries 2: World in Flamesin julkaisun. Bonon Elevation Partners -sijoitusyhtiö oli mukana rahoittajana taannoin tapahtuneessa BioWare/Pandemic-fuusiossa, eli Bono on yksi Mercenaries 2:ta kehittävän Pandemicin omistajista.
Mercenaries 2 sijoittuu kuvitteelliseen Venezuelaan, jossa vallanhimoinen tyranni on vallannut maan öljyteollisuuden ja pelaajan palkkasoturin tehtävänä on, aitoon Mercenaries-tyyliin, aiheuttaa liioiteltua tuhoa ja hävitystä hankkiutuakseen eroon tyrannista ja tämän kätyreistä. VSN-järjestön mukaan tämä kuvitteellinen Venezuela on kuitenkin liian todenmukainen. Peli käyttää heidän mukaansa Pandemicin kehittämää (ja mm. Yhdysvaltain armeijan käyttämää) ympäristönmallinnusteknologiaa, jolla pystyy luomaan (ja tuhoamaan) realistisia ympäristöjä, jotka muistuttavat esimerkiksi täysin Venezuelan pääkaupunkia Caracasia. VSN:n kirjoittajat sanovat myös, että maassa on oikea pelko USA:n valloituksesta maan öljyvarojen takia.

Pandemicin Josh Resnick totesi Gamespotille seuraavaa: ”Vaikka olemme imarreltuja siitä, että ihmiset luulevat Mercenaries 2:n olevan kuvaus oikeasta maailmasta, niin silti joudun sanomaan olevani pahoillani – se on vain peli. Ja kuten elokuvissa sanotaan: kaikki hahmot ovat täyttä fiktiota. Luomuksemme antaa pelaajalle yleiskuvan ja -tuntemuksen Venezuelasta – se ei ole tarkasti kaduttain mallinnettu, hahmot ja tarina ovat täysin kuvitteellisia. Yksikään pelin hahmoista ei pohjaudu kehenkään oikeaan poliitikkoon.”

Vetoomuksien jättäminen jatkuu kuitenkin vielä 31.3. asti, jonka jälkeen kirjeet (PDF) toimitetaan Bonolle. Mercenaries 2: World in Flames on määrä julkaista tämän vuoden aikana Xbox 360:lle, PC:lle, PS2:lle ja PS3:lle.