Bugbearin Joonas Laakso: Ohjain aliarvostettu

Kirjoittanut: Livegamers

06.01.2012

Livegamers haastatteli Joonas Laaksoa joulukuussa muun muassa konsolipelien tulevaisuuden näkymistä. Lisäksi keskustelualueella pohditaan konsolipelaamista.
Kysyttäessä suomalaisen pelikehittäjä Bugbearin Joonas Laakson mielipidettä konsolipelien tulevaisuuden näkymistä, hän sanoi näkevänsä sen valoisana ja konsoleiden ohjaimia aliarvostettavan:

Kyllä näen, että pelikonsoleilla on tulevaisuutta. Veikkaan, ettei seuraava sukupolvi muutu mitenkään oleellisesti. Sen jälkeen varmaankin muuttuu. Se, että tuleeko se olemaan joku Applen yksi konsoli, joka on kaikilla, niin ehkä. Siltikin näkisin tilausta edelleen erilliselle pelikonsolille. Jos vertaa televisioon, digiboksiin tai kännykkään, niin se että on juuri oikeaan tarkoitukseen tehdyt kontrollit on tosi iso asia. Moni taitaa aliarvioida ohjaimen merkityksen.

Viime vuonna Rovion johtajiin kuuluva Peter Vesterbacka on sanonut, että konsolipelit jäävät pian mobiilipelien jalkoihin. Vesterbackan mukaan peli-innovaatiot ovat keskittyneet mobiilipeleihin ja sosiaaliseen pelaamiseen, ja niillä aloilla pelien kehittäminen ja uuden sisällön julkaiseminen on nopeampaa. Hänen mukaansa konsolipelien kalliiden hintojen vuoksi kehittäminen on hankalaa.

Samassa paneelikeskustelussa mukana ollut Nokian johtaja Tero Ojanperä kuitenkin uskoo konsolipeleille olevan jatkossakin kysyntää, sillä mobiililaitteita ei kytketä televisioihin.

Livegamersin keskustelualueella pohditaan konsolipelaamista. Käy sinäkin kommentoimassa Konsolipelaamisen suosion salaisuus -ketjussa!