Bungie bannailee Destinyn yhteyshuijareita

Kirjoittanut: Livegamers

29.05.2015

Vastikään Destinyyn House of Wolves -laajennuksen myötä tullut Trials of Osiris -moninpelimuoto on laittanut myös huijarit liikkeelle. Pelimuodossa taistellaan kolme vastaan kolme -joukkueilla vastakkain ja yhdeksän perättäisen voiton jälkeen voittajajoukkue on päässyt keräämään pelin parhaimpia palkintoja. Tässä vaiheessa myös huijarit ovat heränneet ja yhteyksiä häirinneenä onnistuneet katkaisemaan paremman joukkueen voittoputken juuri ennen yhdeksättä voittoa.
Kehittäjä Bungie ei ole kuitenkaan katsonut asiaa läpi sormien, vaan ovat pelaajien raporttien mukaisesti päättäneet toimenpiteistä ja antaneet joillekin pahimmille häiriköille bannit.

”Pelottomat tutkijamme ovat selvittäneet törkeimmät huijarit joukossamme. Mikäli olet haalinut voittosi pahoilla tavoilla, olet voinut ansaita joko väliaikaisen tai pysyvät kiellon peliin,” kerrotaan pelin kehittäjän viikottaisessa raportissa.

Ensimmäisen viikon aikana Trials of Osirisia pelattiin lähes neljä miljoonaa kertaa, ja lähes 200 000 pelaajaa pääsi avaamaan pääpalkintona odottavan arkun.

Alla olevalla pätkällä voidaan ihastella kyseisen huijauksen aiheuttamia reaktioita vastapelureissa. Varoitus: Videolla puhutaan myös hävyttömyyksiä.