Bungien uusi peli on Destiny

Kirjoittanut: Livegamers

22.05.2012

Bungie on kaikessa hiljaisuudessa työstänyt Halo: Reachin jälkeen uutta nimikettä, josta ei ole hiiskuttu sanallakaan. Nyt pitkän hiljaisuuden jälkeen Bungien tuleva projekti on kuitenkin vuotanut julkisuuteen. Peli tunnetaan nimellä Destiny ja se tulee olemaan MMO-peli. Pelin tyyli tulee olemaan ensimmäisen persoonan räiskintää sci-fillä höystettynä.
Itse vuoto tapahtui Activisionin Call of Duty -oikeudenkäynnin yhteydessä. Destiny ja sen julkaisusuunnitelmat tulivat esille oikeudenkäynnin asiakirjoista.

Vuodon myötä selvisi, että Bungie tulee tekemään nimikkeelle neljä osaa. Ensimmäinen peli julkaistaan vuonna 2013 ja loput kolme osaa kahden vuoden välein. Välivuosille on suunniteltu ladattavia laajennuksia, joista viimeinen nähtäisiin siis vuonna 2020.

Pelisarjan ensimmäinen osa saapuu ainakin aluksi yksinoikeudella Xbox 360:lle sekä seuraavalle Xboxille, jota dokumenteissa käsiteltiin nimellä Xbox 720. Pelin kääntöä suunnitellaan Playstation 3:lle vuodelle 2014 ja sen muut osat saattavat nähdä päivänvalon myös Playstationin sekä PC:n puolella.

Bungie vahvisti vuodon omilla sivuillaan vähin sanoin.

Asiakirjoista käy myös ilmi, että Haloista tuttu kehittäjä palaisi juurilleen Marathonin pariin. Sopimuksen mukaan studio saa käyttää voimavarojaan viiden prosentin verran koodinimi Marathonin kehittämiseen. Prototyypistä ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Tarkemmat sopimuskoukerot Bungien ja Activisionin välillä voi tarkastella lähdelinkin takaa.