CoD-ohjaaja: ”Aivopesu on ratkaisu vastareaktioihin”

Kirjoittanut: Livegamers

04.10.2014

Dave Anthony otti osaa The Atlantic Council -ajatushautomoon. Tilaisuuteen kootaan eri alan ammattilaisia auttamaan Yhdysvaltoja suojautumaan mahdollisilta tulevaisuuden uhkilta. Anthony tunnetaan pelialalta Call of Duty: Black Ops -sarjan ohjaajana.
Anthonyn ensimmäinen puhe noteerattiin muun muassa Businessweekissä. Mies ehdotti muun muassa, että amerikkalaisiin kouluihin otettaisiin täysipäiväisesti töihin peiteagentteja, jotka tilanteen eskaloituessa ottaisivat hommat niin sanotusti haltuun.

”Ihmiset eivät pitäisi siitä, he ajattelisivat tällaisen toiminnan olevan poliisivaltiomaista toimintaa”, Anthony sanoi. ”Mutta tällaiset asiat ovat ratkaistavissa olevia ongelmia”, hän jatkoi ja viittasi tällä vertaukseensa pelien markkinointiin.

”Kun meillä on uusi tuote, jonka tiettyjen ominaisuuksien aiheuttamasta reaktiosta julkisuudessa emme ole varmoja, mitä teemme? Me markkinoimme sitä. Markkinoimme sitä niin paljon kuin mahdollista, ja pitivätpä ihmiset siitä tai eivät ─ teemme kaikkemme aivopestäksemme ihmiset pitämään siitä ennen kuin tuote on edes julkaistu”, hän jatkoi.

Tiivistelmän Anthonyn puheesta voi lukea kokonaisuudessaan Gameindustry.bizistä.

Activisionilla ja Call of Duty -pelisarjalla on vahva yhteys Yhdysvaltain armeijaan. Julkaisija on tukenut maan veteraanirahastoja miljoonien dollareiden edestä ja lisäksi yhteistyötä on tehty yksittäisten ex-sotilaiden kanssa.