Deadlands julkistettu

Kirjoittanut: Livegamers

26.04.2004

Headfirst Studios julkisti tänään uuden pelinsä, joka kulkee nimellä Deadlands. Kyseinen peli on ensimmäinen osa sarjasta, jonka Headfirst kehittää.Deadlands perustuu palkintoja voittaneeseen samannimiseen roolipeliin Pinnacle Entertainment Groupilta.

Peli sijoittuu hieman erikoiseen villiin länteen, sillä sisällissota riehuu edelleen ja taikuus on vieläkin aktiivisessa käytössä. Deadlands on kuvattu kolmannesta persoonasta ja sitä kuvaillaan toimintapainotteiseksi roolipeliksi. Pelin on lupailtu kuitenkin sisältävän syvällisen hahmonkehityksen.

Headfirst mainostaa, että pelissä tulee olemaan ennennäkemätön Genesis-pelimoottori, joka kehittää erilaisia tehtäviä ja karttoja lennossa. Tämä ainakin lisäisi peliaikaa huomattavasti. Deadlandsissa on myös erilaisia hahmoluokkia, kuten Gunslinger, Huckster, Blessed ja Shaman.

Live-tukea ei ole varmistettu, mutta pelin kotisivulla lukee, että se tulee sisältämään ”Posse” pohjaisen moninpelin, LAN:in tai internetin kautta, eli toivottavasti co-operationia Livessä tiedossa.

Pelillä ei ole vielä julkaisijaa, mutta Headfirst Studios tulee esittelemään sitä pidemmin E3-messuilla. Deadlandsin on suunniteltu ilmestyvän kesällä 2005, kaikille alustoille.

Pelin kotisivut, jossa kuvia ja lisätietoja.