Demoja Kauppapaikalla

Kirjoittanut: Livegamers

04.08.2008

Tänään Kauppapaikalle saapui demot Atarin Alone in the Darkista ja Disneyn WALL•E:sta. Peleistä kummatkin ovat kooltaan reilun gigatavun kokoisia, joten lataamisessa menee aikaa tovi.
New Yorkin keskuspuistoon sijoittuva kauhupeli Alone in the Dark hyödyntää monipuolisesti erilaisia valo- ja tuliefektejä. Pelissä on mahdollisuus tehdä erilaisia ase- ja pommiviritelmiä. Lisäksi mukana on autolla ajelua ja muukalaisten lahtaamista. Peli ilmestyi kauppoihin kesäkuussa.

Disneyn WALL•E perustuu Pixarin vasta teattereihin saapuneeseen elokuvaan, joka kertoo kahden robotin romanssista ulkoavaruudessa. Itse peliin on lupailtu paljon puuhailemista robottien seurassa yhteensä kymmenen kentällisen verran. Peliin on mahdutettu neljän pelaajan moninpeli, ja mukana ovat myös elokuvasta tutut ääninäyttelijät. Pelin tulisi ilmestyä kauppoihin vielä tämän kuun aikana.