Destiny: Taken King poistaa joitain pelin suosituimpia aseita

Kirjoittanut: Livegamers

16.09.2015

Destinyn vahvimpia aseita poistetaan käytöstä The Taken King -päivityksen myötä, selviää Eurogamerin haastattelussa.
Moni pelin eksoottisista tykeistä jää rannalle pelaajien nurinoista huolimatta. Tunnetuin poisto osuu eksoottiseen Gjallarhorn-raketinheittimeen, josta Bungien mukaan tuli niin yleinen ase korkea-levelisten pelaajien joukossa, ettei muilla aseilla pelanneita pelaajia enää huolittu tehtävien tekemiseen mukaan. Pelaaja vastaan pelaaja -moodeissa eksoottisista käsikanuunoista tuli elinehto pärjäämiselle.

Destiny: The Taken Kingin luova johtaja Luke Smith sanoo, ettei peliä suunniteltu näin.

”Kun Gjallarhornista tulee ainoa vaihtoehto, se epätasapainottaa peliä. Se sotii eksoottisten aseiden ajatusmalliamme vastaan. Tarkoituksemme oli luoda eksoottisista aseista vain tiettyihin tilanteisiin sopivia. Olemme epäonnistuneet monipuolisen räiskinnän visiossamme, kun pelaajat käyttävät samaa asetta joka paikassa,” Smith sanoo haastattelussa.

Gjallarhornin aiheuttama valtava vahinko on Smithin mukaan syy sille, että monista Destinyn vihollisista on tullut ”luotisieniä”.

Toinen suosikkiase, jonka The Taken King vie mennessään on Ice Breaker. Smithin mukaan Ice Breaker -snaipperi antoi pelaajalle mahdollisuuden pelata peliä tylsällä tavalla; kököttää turvallisessa paikassa viholliselta piilossa ja räiskiä aseen itsestääntäyttyvät lippaat uudelleen ja uudelleen, kunnes vihollinen kaatuu.

Lue koko Eurogamerin tekemä haastattelu täältä.