Destinyn iso DLC syyskuussa, vanhat konsolit jäävät ilman

Kirjoittanut: Livegamers

13.06.2016

Bungien kehittämä Destiny saa seuraavan isomman laajennuksensa syksyllä. Rise of Iron julkaistaan 20. päivä syyskuuta, mutta edellisen sukupolven konsolit jäävät ilman laajennusta. Jatkossa PlayStation 4:n ja Xbox Onen tarinat etenevät eri tavalla kuin PlayStation 3:lla ja Xbox 360:lla.

Uuden materiaalin, kuten tarinan jatkon, uuden raidin, uusien strikejen, sekä uusien moninpelikenttien ja -muotojen lisäksi vanhatkin striket saavat päivitystä, jotta ne sulautuvat paremmin uusiin tarinankäänteisiin. Lisäksi pelaajien Light-taso nousee kehittäjän mukaan merkittävästi, joskaan tasokattoa ei ei tarkennettu.

Ennakkotilaajat saavat myös suositun Gjallarhorn-aseen uuden version, jonka voi myös ansaita pelaamalla tarinaa.