Destinyn päivityksen myötä tavaroita voi lukita

Kirjoittanut: Livegamers

10.04.2015

Bungie ei ole vielä päivännyt Destinyn 1.1.2. -päivitystä, mutta on valottanut mitä päivityksessä voi odottaa tulevan.
Tornissa ollessaan voi päivityksen jälkeen itse päättää esitteleekö kypäräänsä kaikelle kansalle. Toistaiseksi Tornissa käyskennellessään on esiintynyt paljain päin ja kypärällä elvistely on jäänyt toisaalle.

Toinen päivitys koskee tavaroiden lukitsemista. Käyttöliittymäinsinööri Daniel Hansonin mukaan toistuva tarina lemmikkien tai lapsien aiheuttamista tavaroiden poistumisista on saanut myös Bungien toimimaan. Kehittäjä tuo mahdollisuuden tavaroiden lukitsemiseen, jotta vahinkopoistot voidaan minimoida.

Päätimme antaa pelaajille mahdollisuuden lukita tavaroitaan. Ice Breakerinne kiittävät”, kertoo Hanson.

Myös PVP-pelimuodot kokevat muutoksia. Special ja Heavy-aseiden ammuksien ilmestymistä kentälle harvennetaan sekä ajallisesti että määrällisesti. Lisäksi ammusten kerääminen kestää pidemmän aikaa ja mikäli kukaan ei ammuksia poimi, häviävät ne kierrokselta kokonaan.