Destinyn seuraava laajennus vuoti julki

Kirjoittanut: Livegamers

04.02.2015

Bungien toimintapeli Destinyn tuleva House of Wolves -laajennus on vuotanut julki. Japanilainen pelaaja onnistui avaamaan laajennuksen sisältöineen ja löydökset ovat katseltavissa Redditissä. Vuodosta selviää paketin sisällön lisäksi laajennuksen mahdollinen julkaisupäivä, joka tosin saattaa muuttua. Vuodon perusteella House of Wolves -laajennuksen olisi määrä saapua 19. toukokuuta. Vuodon perusteella pakettiin kuuluu:
– Awoken-aiheinen sivujuoni
– Eksklusiivinen Raid-tehtävä
– Yksi uusi Strike-tehtävä
– Kolme uutta moninpelikenttää
– Uusia aseita, armoreita sekä muuta tavaraa

Kuvien perusteella paketin tehtävät sijoittuvat Raidia lukuun ottamatta Kuuhun . Vuodon perusteella ”The Arena” -raid sijoittuu Awoken-kuningattaren kotikonnuille The Reefiin.

Bungien yhteisövastaava David DeeJ Dague kommentoi vuotoa pelin virallisella foorumilla. Mies varoittaa faneja vuotaneen materiaalin olevan vanhentunutta ja että sen sisältö on julkaisuun mennessä melko luultavasti muuttunut radikaalisti.

House of Wolves on Destinyn toinen laajennus ja samalla pelin Kausikortin viimeinen DLC. Pelin ensimmäinen laajennus, The Dark Below, julkaistiin viime joulukuussa 20 euron hintalapulla.