Dinosauruksia ARK: Survival Evolvedissa

Kirjoittanut: Livegamers

12.05.2015

Dinosauruksia nähdään nykyään harvemmin pelimaailmassa, mutta juuri julkistettu ARK: Survival Evolved tuo aivan uutta näkökulmaa aiheeseen. Vapaalla maailmalla varustettu selviytymisseikkailu lupailee muun muassa esineiden ja turvapaikkojen rakentamista, ruoan viljelyä, teknologioiden tutkimista sekä metsästystä. Pelin pääideana on siis lyöttäytyä yhteen muiden ihmisten kanssa, rakentaa linnoitus, puolustautua dinosauruksilta sekä kamppailla muita ihmisiä vastaan. ARK tuleekin olemaan PvP-painotteinen.
Sen lisäksi, että pelissä voi valjastaa dinosaurukset kulkuvälineiksi, niin PlayStationin tuoreimman blogin mukaan se tukee myös Sonyn Project Morpheus -virtuaalilaseja.

ARK: Survival Evolved ilmestyy Steamin Early Access -palveluun kesäkuussa. Pelin virallinen julkaisu on suunniteltu 2016 kesäkuulle, jolloin muun muassa pelin PlayStation 4- ja Xbox One -versioiden on tarkoitus tulla saataville.