Dishonored 2:n vaikeustasoa voi jatkossa räätälöidä mieleisekseen

Kirjoittanut: Livegamers

13.01.2017


Tammikuun 23. päivä julkaistaan Dishonored 2 -peliin päivitys, jonka myötä vaikeustasoa voi räätälöidä mieleisekseen yli 20 slaiderin avulla. Esimerkiksi hiippailuun tykästynyt pelaaja voi lisätä tekoälyn valppautta tai vaikkapa kasvattaa nukutusnuolten vaikutusaikaa.

Hurjimmat salamurhaajat voivat kokeilla onneaan Iron Mode -pelimuodossa, joka asettaa Corvon tai Emilyn entistä tukalampaan tilanteeseen. Kun kuolema korjaa, niin se korjaa pysyvästi. Sen myötä myös tallentaminen on poissa kuvioista muuten kuin tehtävien välillä.

Päivitys tuo mukanaan myös mahdollisuuden uudelleenpelata aikaisemmin suoritettuja tehtäviä, ja täten helpottaa parempien arvosanojen ansaintaa. Läpäisyn jälkeen kaikki tehdyt löydökset ja valinnat jäävät voimaan.

Päivitys sisältää kaiken lisäksi lukuisia pelillisiä parannuksia ja korjauksia perustuen yhteisön palautteeseen.