Driveclub VR yksi PlayStation VR -julkaisupeleistä Japanissa

Kirjoittanut: Livegamers

07.08.2016

Driveclub VR tulee olemaan yksi PlayStation VR:n julkaisunimikkeistä, kun virtuaalitodellisuuslaite julkaistaan Japanissa lokakuussa. Toistaiseksi Sony ei ole varmistanut, julkaistaanko Driveclub VR myös länsimaissa yhdessä PS VR:n kanssa. Japanin julkaisu kuitenkin vahvistettiin vahingossa Japanin PlayStation Blogissa, jonka teksti on sittemmin poistettu.
Pelistä saatiin myös muutama kuvakaappaus, jotka voi tarkastaa esimerkiksi täältä. Blogitekstin mukaan pelin ohjaaja Paul Rustchynsky myös vahvisti pelin saavan täysin uusia ratoja, joita ei ole aiemmin Driveclubissa nähty.

Asiasta tekee kuitenkin suhteellisen mielenkiintoisen se, että keväällä Sony tiedotti sulkevansa Driveclub-kehittäjä Evolution Studiosin ja myöhemmin Codemasters kertoi hankkineensa Evolutionin ja palkanneensa sen henkilöstön, Driveclubin oikeuksien kuitenkin jäädessä Sonyn haltuun. Tuoreen ─ ja jo poistetun ─ blogitekstin mukaan Rustchynsky kuitenkin kertoo Driveclub VR:n kehityksestä vastaavan saman tiimin, joka kehitti Driveclubin.