EA ostamassa Titanfall-sarjasta tutun Respawnin

Kirjoittanut: Livegamers

10.11.2017

Electronic Arts on ostamassa Titanfall-peleistä tutun Respawn Entertainmentin. Sopimuksen on vahvistanut Respawnin toimitusjohtaja Vince Zampella. Hän kertoi EA:n ostavansa Respawnin 455 miljoonalla dollarilla, mikäli yhtiö pääsee myyntitavoitteeseensa. Yhtiöt ovat toimineet aiemminkin yhdessä, sillä EA on julkaissut molemmat Titanfallit. Tällä hetkellä Respawn työskentelee uuden Star Wars-pelin parissa.
”Pitkän aikaa olemme keskustelleet, mihin kuulumme pelimarkkinoilla, miten teemme isompia ja parempia pelejä? Nyt oli sopiva aika siirtyä eteenpäin, sillä olemme työskennelleet pitkän aikaa yhdessä aiemminkin. EA tarjoaa sopivat resurssit saadaksemme tuottaa entistäkin suurempia pelejä. Viestini faneille on kuitenkin; Olemme edelleen Respawn Entertainment, nyt teemme vain asiat paremmin. Se ei muuta Titanfallin tulevaisuutta muussa kuin positiivisessa mielessä.”, Zampella kertoo.