Ei uutta Elder Scrolls -peliä vähään aikaan

Kirjoittanut: Livegamers

28.04.2009

Pete Hines kertoi Bethesdan lehdistötilaisuudessa, että Elder Scrolls -pelisarja ei tule vähään aikaan saamaan uutta nimikettä. Pelisarjasta vastaavan Todd Howardin tiimin kerrotaan vaipuvan hiljaiseloon myös Fallout 3:n suhteen.
”Seuraavaa suurta julkistusta ei ole vähään aikaan tulossa”, Hines kertoo.

Tamrielin pelimaailmasta kiinnostuneet saavat kuitenkin helpotusta odottamiseen, kun kaksi pelimaailmaan perustuvaa kirjaa saapuu kauppoihin. Näistä ensimmäisenä julkaistava The Infernal City saapuu kauppoihin tämän vuoden lopulla; kirja perustuu Oblivionin pääjuonen lopputapahtumiin. Kirjan kirjoittaa Greg Keyes.