Elokuun ilmaiset Xbox-pelit julkistettiin

Kirjoittanut: Livegamers

29.07.2015

Microsoftin Larry ´Major Nelson´ Hryb on kertonut blogissaan elokuun ilmaiset Xbox-nimikkeet Kultajäsenille. Heinäkuusta alkaen Microsoft on tarjonnut myös Xbox Onelle kaksi ilmaista peliä kuukaudessa. Xbox 360:lle on tarjottu kaksi ilmaista peliä jo pidemmän aikaa.
Xbox Onen puolella Metal Gear Solid V: Ground Zeroes on koko elokuun ladattavissa veloituksetta. Pelin normaalihinta on 19,99 euroa. Elokuun 16. päivästä aina kuun loppuun saakka tulee ilmaiseksi ladattavaksi How to Survive: Storm Warning Edition, jonka normaalihinta on myös 19,99 euroa.

Xbox 360:n Kultajäsenille tarjoillaan 1.—15. elokuuta välisenä aikana Metro 2033, jonka normaalihinta on 14,99 euroa. Saman pelisarjan parissa jatketaan myös loppukuukausi, kun 16.8. alkaen Metro: Last Light (norm. 19,99 €) on ilmainen aina kuun vaihteeseen saakka.

Vielä ehtii myös heinäkuun ilmaiset pelit lataamaan kovalevylle. Kuun vaihteessa poistuvat ilmaisjakelusta Assassin’s Creed IV: Black Flag ja So Many Me Xbox Onelta ja Xbox 360:n puolelta Gears of War 3, josta Livegamers järjestää turnauksen.