Ensimmäinen traileri LEGO Jurassic Worldista

Kirjoittanut: Livegamers

16.03.2015

LEGO-peliperheen seuraavasta tulokkaasta, LEGO Jurassic Worldista, on julkaistu ensimmäinen traileri.

Nimestään huolimatta pelin tarina pohjautuu Jurassic World -elokuvan lisäksi myös Jurassic Parkin, The Lost Worldin sekä Jurassic Park 3:n tapahtumiin. Pelissä tullaankin näkemään paljon elokuvien ikimuistoisia hetkiä ja hahmoja, Lego-käsittelyn saaneina tietenkin. Peliä kehittää TT Games, ja sen julkaisee Warner Bros.

Peli tullaan näillä näkymin julkaisemaan kesäkuussa, samoihin aikoihin samannimisen elokuvan kanssa, alustoinaan Xbox One, Xbox 360, PlayStation 4, PlayStation 3, PlayStation Vita, PC, Wii U sekä 3DS.