Entinen Activision-omistaja haukkaa palan Ubisoftista ja Gameloftista

Kirjoittanut: Livegamers

16.10.2015

Ranskalainen mediajättiläinen Vivendi on ostanut 6,6 prosenttia ranskalaisesta Ubisoftista, kauppahinnaksi on ilmoitettu 140 miljoonaa euroa. Samalla Vivendi haukkaa 6,2 prosenttia Gameloftista 20 miljoonalla eurolla.
Ubisoft tunnetaan mm. pelisarjoistaan Assassin´s Creed ja Rainbow Six. Gameloft on keskittynyt mobiilipelien kehittämiseen.

Vivendi keikutti pelimaailman aaltoja kesäkuussa 2013, kun se myi 85 prosentin osuutensa Activision Blizzardista kahdeksalla miljardilla dollarilla. Vivendi kommentoi silloin, että se pyrkii keskittymään televisio- ja musiikkibisnekseensä.

Nähtäväksi jää, minkälainen on Vivendin päämäärä tällä kertaa pelimarkkinoilla. Ubisoft ja Gameloft ovat jo ilmaisseet halunsa säilyä itsenäisinä toimijoina.