EA Sports on julkaissut parikin uutta videota NHL 16:sta. Ensimmäisessä videossa pelin apulaistuottaja Ben Ross kertoilee ominaisuuksista, joita on viilattu jälleen edellisistä julkaisuista. Muun muassa luisteluun ja tilanteiden luomiseen on yritetty saada lisää realismia ja variaatioita. Videolla myös nähdään pelin ulkopuolisia yksityiskohtia, kuten Dallasin maskotti ja Columbuksen tykki.
Toisella pätkällä saadaan jo ihan rehellistä pelikuvaa, jossa päästään Anaheimin ja Tampa Bayn välisen ottelun loppuhetkille. Lähdelinkin takana EA Sportsin aikajana asioista, joihin kannattaa pätkällä keskittyä.
Aiemmin olemme uutisoineet
pelin kansikuvasta. NHL 16 julkaistaan PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 17. syyskuuta. Edellisen sukupolven konsolit saavat NHL Legacy Edition -pelin.