Evolveen pian uutta sisältöä

Kirjoittanut: Livegamers

23.03.2015

Turtle Rock Studiosin toimintapeli Evolveen on tulossa lisäpaketti, joka lisää peliin 4 uutta metsästäjää ja yhden uuden hirviön. Lisäksi peliin on tulossa kaksi uutta karttaa, jotka ovat ilmaisia. Kartat ilmestyvät lisäpaketin yhteydessä Xbox Onelle ja myöhemmin PlayStation 4:lle sekä PC:lle.
Uusi paketti sijoittuu Shear-planeetalle. Aiempien sankareiden voimat vähenevät ja he tarvitsevat apua, kun Shearissa hommat eivät suju kuten pitäisi. Kyseinen paketti on ratkaisu tilanteeseen, kun neljä uutta sankaria tulevat mätkimään hirviöitä.

Hahmot ovat: Torvald (Assault). Eräänlainen kyborgi, joka kantaa selässään kahta tykkiä ja käyttää automaattihaulikkoa. Hän omaa myös Shrapnel Grenaden eli sirpalekranaatin.

Crow (Trapper). Elääkkeltä takaisin toimintaan tullut miekkonen, jonka apuna ovat hänen lepakkomainen tiedustelulemmikki Gobi ja kivääri, jolla pystyy ampumaan sarjatulta sekä kauemmin ladattavan rysäyksen.

Slim (Medic). Geneettisesti muunneltu humanoidi, joka käyttää asettaan Monsterin elinvoiman keräämiseen omaan käyttöönsä. Slimin lentävä parannusdroidi kykenee myös merkkaamaan toisia pelaajia ja helpottamaan heidän löytämistä.

Sunny (Support). Nainen alkuperäisestä Evolve-tiimistä astuu viimein taistelutantereelle apunaan Shield Dronet, jotka suojaavat muita ottamalla hirviöiden iskuja vastaan. Hän myös kantaa kranaatinheitintä ja saa muut pelaajat kulkemaan nopeammin sekä pääsemään korkeammalle Jetpack Boosterinsa avulla.

Uusi hirviö, Behemoth, esiteltiin jo tammikuussa. Kyseessä on suuri hieman liskomainen hirviö, joka on alkuperäistä Goliathia suurempi ja tämän vuoksi tavallaan metsästäjien kannalta helppo kohde. Hirviö tosin osaa luoda muureja suojakseen ja on muutenkin väkevä persoona.

Kaksi uutta karttaa ovat Broken Hill Mine ja Broken Hill Foundry. Ensin mainittu vie pelaajat kaivoksen tunneleihin. Broken Hill Foundry sijoittuu kaivoskylän ytimeeen. Broken Hill Minessa kohdatut Mining Drodet auttavat pelaajia kilpinä toimien, kun taas Broken Hill Foundrysta löytyvä bohrium tehostaa Support-luokan pelaajien Jetpack Boosteria. Bohrium tekee myös monsterista vahvemman.

Paketti julkaistaan kuluvan kuun lopulla, tarkemmin 31. maaliskuuta kaikille kolmelle alustalle. PlayStation 4:lle ja PC:lle laajennus saapuu huhtikuun 30. päivä. Lisää tietoa tulevasta materiaalista löytyy lisää Evolven virallisilta kotisivuilta. Lisäinfoa uusista hahmoista löydät lähdelinkin takaa.