Fallout 4 julkaistaan jo tänä vuonna, oikea Pip-Boy julki

Kirjoittanut: Livegamers

15.06.2015

Bethesda on odotetusti esitellyt laajalti tulevaa Fallout 4 -peliä. Pressissä nähtiin muun muassa pelin alkua ja Pip-Boyn pelattavia minipelejä. Yhtenä isoimpana ominaisuutena mainittakoon kaiken tavaran mahdollinen käyttö aseiden ja varusteiden parantamiseen ja muokkaukseen.
Pelin erikoisversion mukana saa myös aidon Pip-Boyn, johon voi liittää myös esimerkiksi oman älypuhelimensa. Lisäksi Bethesda julkisti Applen laitteille Fallout Shelter -pelin, joka on saatavilla pian show´n jälkeen.

Vuodesta 2009 työn alla ollut peli julkaistaan marraskuun 10. päivänä. Alustoina toimivat PlayStation 4, Xbox One ja PC.