Fallout-huuma tuo tullessaan myös juomia

Kirjoittanut: Livegamers

01.11.2015

Bethesdan kehittämä ja suuressa hypejunassa ympäriinsä puksutellut Fallout 4 julkaistaan viimein tässä kuussa. Bethesda ottaa kaiken irti markkinoinnissa ja on lanseerannut virallisia Fallout-oheistuotteita, tarkemmin sanottuna juomia.
Viimeisimpänä Bethesda julkisti Nuka-Cola Quantum -virvoitusjuoman, jonka brändin jokainen Fallout-pelisarjaa pelannut tietää. Pelimaailmassa Nuka-Cola oli Yhdysvaltojen suosituin virvoitusjuoma ja juoma on säilynyt myös ydintuhon jälkeiseen maailmaan. Pullonkorkkeja taas käytetään pelissä valuuttana.

Oikean elämän Nuka-Cola Quantumia myydään ainoastaan Yhdysvalloissa Target-kauppaketjun myymälöissä.

Bethesda ja Carlsberg-juomayhtiö taas julkistivat aiemmin virallisen Fallout-olutmerkin, jota myy puolestaan Amazon-verkkokauppa. Valitettavasti Fallout-olutta ei saa tilattua Suomeen.

Aiemmin viime kuussa uutisoimme Fallout 4:n olevan valmis levitykseen ja se tulee kauppojen hyllyille sekä digitaalisesti ladattavaksi 10. marraskuuta. Alustoina toimivat PlayStation 4, Xbox One ja PC.