FFXI:n X360-versio kauppoihin huhtikuussa

Kirjoittanut: Livegamers

26.01.2006

Square Enix ilmoitti, että Final Fantasy XI:n X360-versio tulee ilmestymään Euroopassa ja Japanissa 20. huhtikuuta. Yhdysvaltalaiset pääsevät pelaamaan peliä kaksi päivää aikaisemmin, eli 18. päivä, jolloin julkaistaan myös Treasures of Aht Urhgan -lisäpaketti PS2:lle (vain Yhdysvalloissa ja Japanissa) ja PC:lle (myös Euroopassa).
Peli julkaistiin alunperin Japanissa jo vuoden 2002 toukokuussa. Julkaisun jälkeisinä vuosina peliin ilmestyi kaksi laajennuspakettia, Rise of the Zilart ja Chains of Promathia. Yhdysvalloissa julkaisu oli lokakuussa 2003 ja Euroopassa vuoden 2004 syyskuussa (vain PC:lle).

Nyt julkaistavan massiivisen kolmannen julkaisun odotetaan ennestään lisäävän pelin suosiota ja Vana´diel maailma tulee olemaan vielä entisestäänkin kalmankalpeampi paikka vierailla, yhteiskunnan laajenemisesta puhumattakaan. Japanin julkaisu tulee myös itse Final Fantasy XI -pelin lisäksi sisältämään Treasures of Aht Urghan -laajennuksen, kaikki tämä ”all in one” paketissa. Euroopan osalta X360:lle ilmestyvän laajennuksen ilmestymisajankohtaa ei kerrottu.

Final Fantasy XI maailmasta nauttivien pelaajien määrä on jo ylittänyt 500 000:n rajan.