Fortnite päästi PS4- ja Xbox One -pelaajat pelaamaan yhdessä

Kirjoittanut: Livegamers

18.09.2017

Hämmästys oli varmasti melkoinen, kun Fortnite-pelaajat huomasivat, että samassa pelissä oli sekä PlayStation 4, että Xbox One -pelaajia. Fortnitestä tuli täten ensimmäinen peli, joka salli kyseisten alustojen välisen pelaamisen. Toistaiseksi ei ole tiedossa, oliko tapahtuma kuitenkin puhdas vahinko pelin kehittäjä Epicin puolelta. Vahingon puolesta puhuu se, ettei Epic, Sony tai Microsoft ole puhunut asiasta toistaiseksi halaistua sanaa.
Muun muassa verkkojulkaisut Eurogamer ja PlayStation Lifestyle ovat asiasta raportoineet. Eurogamerin esimerkissä Reddit-käyttäjä PRE_-CISION-_ tuli tapetuksi pelaajanimen Jesus Did That -haltijan toimesta. PlayStation Network ei salli välilyöntejä nimessä, joten PRE_-CISION-_ alkoi tutkimaan asiaa enemmän. Jesus Did That -nimeä ei löytynyt PSN:stä, vaikka välilyöntien tilalle laittoi alaviivan, bugia ajatellen. Xbox Livestä nimi toki löytyi.

Myös PlayStation Lifestyle tukeutuu PRE_-CISION-_-nimen raportteihin. Toisessa esimerkissä pelaajan tappoi zCypher Nine -nimimerkkiä käyttäjä pelaaja, josta myös video alla.

Asiasta jäädään odottelemaan kommentteja niin Epiciltä kuin konsolivalmistajiltakin. Suurin osa pelaajista tuskin pistäisi pahakseen, mikäli alustojen välisen pelaamisen aika olisi jo kypsä.