Game of Thrones -fantasiaroolipeli ensi viikolla

Kirjoittanut: Livegamers

31.05.2012

PAN Vision Finland Oy julkaisee fantasiaroolipelin, joka perustuu valtavaa suosiota nauttivaan kirja- ja televisiosarjaan Game of Thronesiin.
Kirjailija George R.R. Martinin luoma Tulen ja jään laulu -kirjasarja on yksi kaikkien aikojen ylistetyimpiä fantasiakirjasarjoja. Sittemmin kirjasarja on kääntynyt myös Game of Thrones -televisiosarjaksi, jonka ensimmäinen tuotantokausi on nähty myös Suomessa.

Kiitelty ja kehuttu saaga on luonut pohjan myös Game of Thrones -nimellä julkaistavalle roolipelille. Peli puolestaan on tehty yhteistyössä sekä itse kirjailijan että televisiosarjan luoneen HBO-yhtiön kanssa.

Tarina kertoo kahden erilaisen hahmon seikkailuista. Mors on valan vannonut Yövartion jäsen, kun taas Alester on maanpaosta Westerosiin palannut punainen pappi. Ajallisesti tapahtumat sijoittuvat kuningas Robert Baratheonin Kouran kuoleman jälkeiseen aikaan. Mors ja Alester ajautuvat kumpainenkin tapahtumaketjuihin, jotka tempaisevat heidät mukaansa osaksi suurempaa seikkailua ja monisyistä juonittelua.

Matkalla nähdään lukemattomia tuttuja paikkoja, kuten Kuninkaansataman upea kaupunki sekä pahaenteinen ja jylhä Muuri. Vastaavasti nähdään kirja- ja televisiosarjasta tuttuja hahmoja, kuten kuningatar Cersei, lordi Varys ja Yövartion komentaja Jeor Mormont. Hahmojen mallinnuksessa on hyödynnetty televisiosarjasta tuttuja kasvoja.

Game of Thrones tarjoaa tarinavetoisen roolipelikokemuksen monipuolisella ja taktisella taistelujärjestelmällä. Valittavissa on erilaisia taistelutyylejä sekä löydettäviä, ryöstettäviä ja ostettavia varusteita ja aseita, jotka sopivat moneen eri pelityyliin. Seikkailun varrella hahmot myös kehittyvät kokemuksista oppien näin uusia taitoja ja ominaisuuksia, joita ovat yhtäältä taistelutaidot kuin politikoinnissa vaadittavat puhetaidotkin.

Unreal Engine 3 -pelimoottoria käyttävä Game of Thrones julkaistaan 7. kesäkuuta PlayStation 3- ja Xbox 360 -pelikonsoleille sekä PC-tietokoneille 54,90:n ja 39,90 euron kuluttajahinnoin. Hinnat sisältävät 23 prosentin arvonlisäveron.

Lisätietoja internetissä:

www.gameofthrones-rpg.com
www.panvision.com/pelit

Lähde: Lehdistötiedote