Gears of Warin menestys jatkuu

Kirjoittanut: Livegamers

20.01.2007

Microsoft on ilmoittanut kymmenen viikkoa markkinoilla olleen Epic Gamesin Gears of War -pelin myynnin ylittäneen kolmen miljoonan kappaleen rajan. Kolmoisplatina ei ole pelin ainut myyntisaavutus, sillä Gears of War oli myös kaikkien alustojen myydyin peli joulukuussa 2006. Pelin myynti on alkanut vahvasti myös tämän vuoden puolella sen ollessa ainakin toistaiseksi vuoden myydyin peli. Gears on myös kaikkien aikojen nopeimmin myynyt, yksinoikeudella Xbox-konsolille julkaistu peli.
Alle kaksi viikkoa sitten peliin julkaistu Old Bones– sekä Raven Down -moninpelikentät sisältävä karttapaketti on ylittänyt 750 000 latauksen rajan. Kaiken kaikkiaan Gears of Warin Xbox Live Kauppapaikkasisällön lataukset ovat ylittäneet 1,5 miljoonan latauksen rajan.

Kaiken tämän lisäksi peli on saanut eri tahoilta yli 20 vuoden peli -ehdokkuutta. Myös arvostettu japanilainen pelilehti Famitsu tunnusti pelin erinomaisuuden antamalla tälle Platinum-palkintonsa.