Gone Home tulossa myös konsoleille

Kirjoittanut: Livegamers

08.12.2015

Midnight Cityn vuonna 2013 PC:lle julkaisema Gone Home on saapumassa vihdoin myös konsoleille. Pelin julkaisija Midnight City näytti aikoinaan vihreää valoa mahdolliselle konsolijulkaisulle, mutta suunnitelmat jouduttiin perumaan, sillä Midnight City sulki ovensa.
Nyt yli kaksi vuotta myöhemmin Fullbright kertoi herättäneensä vanhat suunnitelmat eloon. Fullbrightin perustaja Steve Gaynor kertoi suunnitelmista Gone Homen konsolijulkaisun suhteen:

”Siitä asti, kun julkaisimme Gone Homen, olemme halunneet tuoda pelin myös ihmisille jotka eivät välttämättä pelaa tietokoneillaan, tai haluavat vain pelata olohuoneessaan ja jakaa kokemuksen ystävänsä kanssa. Tavoitteemme ei ollut lisätä tai muuttaa asioita, vaan tuoda peli jota pelaajat rakastavat myös konsoleille parhaan kykymme mukaan.”

Gone Homen konsolijulkaisu on suunniteltu tuotavaksi kauppoihin samaan kahdenkymmenen euron hintaan, kuin PC-versio vuonna 2013.

Gone Home julkaistaan Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 12. tammikuuta.