Google osti Twitchin ja suomalaisen firman

Kirjoittanut: Livegamers

25.07.2014

Google on ostanut videostriimauspalvelu Twitchin ja suomalaisen mobiilia 3D-teknologiaa kehittävän DrawElements-yrityksen.
Toistaiseksi nimeämättömät lähteet kertovat muun muassa Venture Beat -verkkojulkaisulle, että kauppa on valmis ja kauppahinnaksi on muodostumissa noin miljardi dollaria. Kumpikaan yrityksistä ei ole vielä vahvistanut kauppaa, saati kertoneet tarkempia tietoja kaupasta.

Google on viime päivinä innostunut shoppailemaan, kun muun muassa Kauppalehti kertoo yrityksen ostaneen suomalaisen mobiilia 3D-teknologiaa kehittävän DrawElementsin. Arctic Startup -sivuston mukaan kauppahinta on kahdeksannumeroinen ja yrityksen johto siirtyy Yhdysvaltoihin, tuotannon kuitenkin pysyessä Suomessa.