Grand Theft Auto V:stä iso kasa tietoja

Kirjoittanut: Livegamers

02.05.2013

Rockstar julkaisi vappuna kolme uutta traileria tulevasta Grand Theft Auto V:stä. Tällä viikolla moni pelimedia julkaisi myös omia ennakoitaan pelistä ja muun muassa pelisivusto ComputerAndVideogames.com listasi tietotulvasta oman listansa:
– Rockstar on sanojensa mukaan panostanut suuresti pelin avoimeen maailmaan
– Surffailu kolmen päähenkilön välillä on sulavaa: kamera hyppää Google Earth -tyyliseen näkymään ja hyppää hahmoon, jota seuraavaksi haluat ohjata
– Mitä lähempänä hahmot ovat toisiaan, sitä nopeammin siirtyminen tapahtuu. Porukassa suoritettavia tehtäviä tehdessä vaihtuminen tapahtuu välittömästi
– Päähenkilöillä on jokaisella omat taitokategoriansa. Listaan kuuluu muun muassa kestävyys, ampumataito, voimakkuus, lentotaito ja ajotaito

– Jokaisella hahmolla on omat erikoisvahvuutensa. Franklinillä pelatessa voi hidastaa aikaa autoa ajaessa, Trevorilla on ”sekopää-moodi” ja Michaelilla pelattaessa voi hidastaa aikaa ampumisen aikana
– Erikoiskyvyt latautuvat hitaasti
– Muita taitoluokkia voi parantaa tekemällä pää- tai sivutehtäviä, aktiviteetein tai muulla tapaa
– Taitoluokkien kehityksestä huolimatta Trevor on paras lentäjä ja Franklin paras kuljettaja
– Tehtäviä voi suorittaa myös hiippaillen. Tästä kertoo oma taitoluokka juuri hiippailulle ja hiljaiselle etenemiselle
– Jotkin veneet sisältävät sukellustarvikkeita…

–…joita käyttäen pystyy tutustumaan pelin vedenalaiseen maailmaan. Veden alla liikuskelee haiden ja muiden vesieläinten lisäksi myös tekoälyhahmoja aarteita etsien
– Vedenalaista maailmaa tulee oikeasti tutkia, peli ei auta aarteiden etsinnässä
– Hahmonvalintarengas sisältää neljä osaa: Franklinin, Trevorin, Michaelin ja pelaajan moninpelihahmon
– Yksin- ja moninpelin välillä liikutaan yhdellä napin painalluksella
– Rockstar tulee kertomaan moninpelistä lisää myöhemmin
– Studion mukaan pelin kaupungissa liikuskelee neljä kertaa enemmän tekoälyhahmoja kuin GTA IV:ssä

– Pelin kaupunki sisältää huimasti yksityiskohtia
– Pelaajalla on oma iFruit-kännykkä, jolla voi napsia kuvia ja ilmeisesti myös videopätkiä Rockstarin Social Clubiin
– Puhelin sisältää myös netin, kontaktit, sosiaalisen median, kalenterin, tehtävien uudelleen peluun ja vielä julkistamattomia ominaisuuksia
– Michaelilla on lievä pakkomielle klassikkoelokuviin, joka näkyy tehtävissä
– Peli sisältää mini-ryöstötehtäviä, joilla opetetaan pelaajaa varautumaan kaikkeen: kulkuneuvon hankkimisee, pukeutumiseen, pakoreittiin jne…
– Näillä valmistaudutaan isompiin keikkoihin, joissa kaiken on toimittava. Jos pelaaja hankkii ”halvemman” porukan, menee hommat luultavasti heikommin kuin kalliimmalla ja taidokkaammalla jengillä

– Pelaajan kuollessa peli hyppää edelliseen tallennukseen, vaikka muut kaksi hahmoa olisivatkin hengissä
– Vaikka pelaaja voikin päättää milloin vaihtaa hahmoa, voi tekoälykin ehdottaa vaihdosta. Esimerkiksi jos Michael ja Franklin ovat vihollisten saartamana, voi toinen hahmoista pyytää apua Trevorilta
– Field of View eli näkökentän laajuus on suurempi kuin aiemmassa osassa
– Autoja voi tuunata laajasti niin ulkonäön kuin toimintojensa puolestakin
– Hahmojen hiuksia, tatuointeja sekä vaatteita voi kustomoida
– Voit poimia liftareita, tehdä stunttihyppyjä, pelata golfia, joogata, pelata tennistä tai osallistua ajokisoihin
– Voit ostaa taloja, varastoja tai yrityksiä

Pelin julkaisupäiväksi on varmistettu 17. syyskuuta. Alla Machiniman Inside Gaming Dailyn katsaus tuoreisiin tietoihin. Tuoreita kuvia pelistä löydät esimerkiksi Joystiqista.