GTA V -huhumylly jauhaa taas

Kirjoittanut: Livegamers

26.03.2012

Entisen Rockstar-työntekijän ystäväksi itsensä esitellyt henkilö on vuotanut Grand Theft Auto V -infoa, jota hän väittää todeksi. Entinen työntekijä olisi väitteen mukaan irtisanottu Rockstar Northin palveluksesta ”sopimattoman käytöksen” vuoksi ja koska hänen työsopimuksensa ei ole enää voimassa, voi hän kertoa pelistä mitä huvittaa. Koska vuotoja pitää aina tarkastella skeptisesti, eikä lähteestä voi olla aivan varma, niin tietoja ei pidä pitää absoluuttisena totuutena.
Alla kuitenkin väitetyt faktat pelistä.

GTA V:n julkaisu tapahtuisi lähteen mukaan toukokuussa 2013, ja pelin päähenkilö olisi todellakin fanienkin toimesta toteennäytetty Albert de Silva (kuvassa alla), joka nähtiin virallisessa teaser-trailerissakin. Mies on puoliksi latinalaisamerikkalainen ja kuului jengiin Vice Cityssä. Silva on päättänyt irrottautua jengitoiminnasta ja asettua poikansa kanssa Los Santosiin.

GTA 5:n kartta on noin viisi kertaa suurempi kuin neljännen Grand Theft Auton Liberty Cityn, ja noin puolet olisi Los Santosia. Kuten ennenkin, kartta olisi jaettu kolmeen eri osioon, jotka voi tutkia lentokoneella.

Peli tukee 32 pelaajan moninpeliä, ja kuten Red Dead Redemptionissa pelaajat voivat muodostaa jengejä ja rakentaa mainetta. Jengeillä on omia tehtäviään aina pesuloiden ryöstämisestä armeijan tukikohtaan tunkeutumiseen.

Vuodettuja tietoja olisi lisäksi:

  • Takaa-ajot ovat muutakin kuin ajamista ja juoksemista. Riippuen kuinka etsintäkuulutettu olet, poliisi voi käyttää esimerkiksi mellakkavarusteita ja ”flashbangejä”, eli sokaisevia kranaatteja. Joillakin radiokanavilla varoitetaan pelaajasta, kun etsintäkuulutustaso saavuttaa neljännen tason.
  • Radiokanavat tiedottavat liikenteestä, ja tiedotteet ovat nyt oikeassa. Jos et tiedä mitä reittiä kannattaisi ajaa, voi tiedotteita katsoa puhelimesta tai kuunnella radiosta.
  • Pelin sisäisessä televisiossa on nyt paljon enemmän kanavia.
  • Päähenkilö ei kuole pelissä, kuten on tapahtunut aiemmissa peleissä parissa aiemmassa Rockstarin pelissä.
  • Alamaailmalla on oma taloutensa, jota voit tukea ostamalla ja myymällä huumeita, aseita ja autoja.
  • Pelin päähenkilö voi ottaa huumeita ja niillä on oma vaikutuksensa. Marisätkän polttaminen kadulla tosin aiheuttaa ykköstason etsintäkuulutuksen.
  • Poliisit lähtevät ajamaan perässäsi, jos selvästi rikot nopeusrajoitusta. Myös kovat törmäykset aiheuttavat vahinkoa itsellesikin.