GTA V:n lisämateriaali Xboxeille ennen muita?

Kirjoittanut: Livegamers

16.04.2015

Microsoft haluaa tuoda tulevan Grand Theft Auto V:n lisämateriaalin ensimmäisenä omille konsoleilleen, kertoo taloussivusto Bidnessetc.com.
Michaelin, Trevorin ja Franklinin tarina saa jatkoa tulevassa DLC:ssä ja Bidnessetc:n mukaan Xboxin ja kehittäjä Rockstarin sopimus julkistetaan kesäkuussa E3-messuilla. Bidnessetc:n mukaan Microsoftin fanit voivat odottaa erityiskohtelua Rockstarin suunnalta messujen aikana.

Jo aiemmin Microsoft on onnistunut solmimaan ajallisia yksinoikeussopimuksia. Esimerkiksi tuleva Tomb Raider -peli, Rise of the Tomb Raider nähdään ensin Xbox Onella. Myös Call of Duty: Advanced Warfaren DLC:t nähtiin ensin Xboxin puolella.